Mun ja Asgeirin tapaaminen taisi olla eniten toivottu aihe, joten laitan sen heti menemään että päästään eteenpäinkin :)
Tän oon tosiaan kertonut entisen blogin puolella (mut huojentavan harva näyttää muistavan mun vanhoja höpinöitä ;)) ja olisinkin varmaan voinut vain linkata tähän postaukseen, jollei blogi olisi suljettu.
***
Elelin siis aikoja, jolloin olin monivuotisen suhteen jälkeen sinkkuillut vajaan vuoden päivät. Asuin sievässä pikku yksiössä ja tapailin yhtä mulle aivan sopimatonta (tylsää) tutkijamiestä silloin, kun ei parempaakaan tekemistä ollut.
Näihin aikoihin kys. kaveri suunnitteli jopa yhteistä matkaa, jonka välttämiseksi vetosin työkiireisiin. Vain lähteäkseni mun isän ja siskon kanssa yhdessä etelään samoihin aikoihin.
Isi ja sisko olivat siis jo lippunsa Kanarian saarille saaneet ja pari päivää ennen lähtöpäivää sain tiukan kärkkymisen tuloksena mullekin yhden peruutuspaikan -eri lennoilta tosin.
Ilman minkäänlaisia ongelmia työkiireiden suhteen.
Reissun tarkoitus oli tietenkin viettää aivan liian vähäiseksi jäänyttä yhteistä aikaa perhenjäsenten kanssa enkä edes pakannut mitään biletysvaatteita mukaan. Tarkoitus toteutui hyvin ja harrastamamme aktiviitetit olivat aika rauhallisia; aikaisia aamupaloja, rantailua ja yleistä ihmettelyä ja kiertelyä.
Kun muutama päivä reissua oli jäljellä, raahauduimme siskon kanssa iltamyöhäsellä pakolliselle parille yhteen monista juomapaikoista. Isi kävi nukkumaan.
Viihdyttiin ihmeen hyvin pikku baarissa, jossa palvelu pelasi ja suunnilleen puolet drinksuista oli ilmaisia kunnon Kanaria-tyyliin. Why not.
Ihmisiä kulki ohi virtana ja me seurailtiin. Kummempaa huomiota en virtaan kiinnittänyt eikä miesten bongailu tuntunut lainkaan ajankohtaiselta -siinä yhdessä siellä kotona oli tarpeeksi rasitetta.
Kunnes.
Pienessä sievässä muistan ajatelleeni, että tuossa on mies, joka olisi aivan täydellinen. Baarin ohi kulki vajaan kymmenen kaveruksen porukka, jota johti jotenkin vakavan ja erittäin itsevarman näköinen komea mies. Ajatus oli selkeä, mutta porukka kulki ohi kiinnittämättä huomiota meihin.
En tiedä kuinka kauan aikaa kului, muutama drinksu ainakin, kun sitten havahduin kyseiseen mieheen vastakkaisella puolella baaritiskiä. Yhtä vakavana, yhtä uskomattoman komeana.
En myöskään tiedä, kuinka kauan silmäilimme toisiamme -todennäköisesti hyvän tovin, kunnes kaveri tuli juttelemaan mun kanssa. Ajatukseni vahvistui ensimmäiset sanat vaihdettuamme ja muutamassa minutissa
tiesin, että tämä on mies, jonka haluan.
Elämäni mies.
Miehen kaverit siirsivät istumapaikkansa mun ja siskoni luo ja loppuilta oli hulvattoman hauska.
Tai voisin kuvitella olleen niille, jotka muistavat siitä jotain muuta kuin täydellisen miehen täydelliset kädet, siniset silmät ja uskomattoman herkkyyden ja niille, joille oksennus ei noussut kurkkuun imelyydestä. Me vain tuijotettiin toisiamme ja siliteltiin käsiämme. Me ihan oikeesti pidettiin toisiamme käsistä, siliteltiin ja tuijotettiin silmiin.
Treffit oli seuraavana iltana samassa paikassa kl 21.
Puhelinnumeroa ei ollut.
Mitään varmuutta ei ollut.
Sama miesporukka saapui paikalle.
Sama käsien silittely ja silmiintuijottelu jatkui koko illan.
Siskon pahoinvointi jatkui.
Kuuden aikaan aamuyöstä porukka juoksi Atlantin mustiin aaltoihin (
pakko kai myöntää, että allekirj. jäi ainoana rannalle) ja kylminä, märkinä, onnelisina ja vapaina kävelimme pitkin aamuöisiä Puerto Ricon katuja.
Siskon kanssa saavuimme hotellille auringon noustessa kun isi alkoi valmistella aamupalaansa.
Seuraava päivä oli mun viimeinen Gran Canarialla. Sisko ja isi lähtivät lennollaan jo kotiin.
Vietin koko päivän rannalla tuntemattoman mieheni kanssa ja illaksi sovimme treffit ihan kahden kesken.
Ajoimme taksilla romanttiseen Puerto Moganiin.
Söimme loistavan kalaillallisen valkoviinin kera kynttilän valossa.
Kerroimme suunnilleen kaiken itsestämme.
Kuljimme pimeitä katuja pitkälle yöhön jutellen
kaikesta.
Kirjoitin puhelinnumeroni pienelle pahvin palalle.
Tiesimme, että kuuluimme yhteen.
Että tulisimme aina olemaan yhdessä.
Mun lähtö oli aikaisin seuraavana aamuna.
Muistan, kuinka seuraavana päivänä lentokoneessa istuin valtava pala kurkussa. Kaikki tuntui selvältä, mutta mikä varmuus mulla muka mistään oli?
Mistä tiesin, ettei kaikki ollut vain huvittelua?
Mistä tiesin, että koskaan tulisin miestä enää näkemään?
Mistä tiesin, että mies edes koskaan soittaisi mulle?
Mulla ei ollut edes puhelinnumeroa.
Itku kiipi silmiin.
Olinko mennyt hairahtumaan lomaromanssiin?
***
Mies tuli mun luo noin kuukauden kuluttua.
Oli muutaman päivän.
Lähti pois.
Pala kurkusta oli kuitenkin kadonnut.
Epävarmuus poissa.
Olo onnellinen, mukava pieni hymyilyttävä ikävä.
Sellainen, joka vahvistaa yhteenkuuvuuden tunnetta.
Joitakin treffejä edessä.
Tukholmassa.
Köpenhaminassa.
Suomessa ja Norjassa.
Nyt me vaihdetaan vaippoja yhdessä.
Ja kasvatellaan mahaa.