Herättyäni tänään (taas) puoli kahdeksalta ja todettuani
A) unen saannin mahdottomaksi
B) miesväen nukkuvan vielä pari tuntia
ajattelin vähän panostaa itseeni.
Kävin lämpimässä suihkussa, kuorin ja rasvasin ihon.
Pesin tukan, laitoin naamion.
Yllä näkyvää Tigiä voin lämpimästi suositella, siinä on aivan ihanan raikas piparminttuinen tuoksu ja myös mun kampaajat jaksaa aina kehua sitä. Voi käyttää kuten tänä aamuna; jättää moneksi tunniksi tukkaan -tai suihkun yhteydessä vain muutaman minutin.
Tasapuolisuuden nimissä on kyllä pakko myös suositella toista lempparia Redkenin All Softia; se on vähintäänkin yhtä hyvä aine!
Suihkun jälkeen keitin kupillisen teetä ja lakkasin kynnet.
Helpompaa tietä ranskalaiseen lakkaukseen ei oo kuin nää kaksi; ensin lineria kynnen päihin ja sitten kirkasta lakkaa päälle. Jopa mun kynsistä saa kauniit -eivät oo mikään ylpeydenaihe noin yleensä... ;)
Voiko kiireettömän sunnuntaiaamun paremmin käyttää? Vitsi mulla on nyt freesi olo koko alkuviikon ja sain pari tuntia ihanaa omaa rauhallista aikaa. -Kymmenen maissa kömmin vielä sänkyyn herättelemään muut ja nukkumaan itse! :) :)
Loving this mammaloma.
:)
Loppuun vielä arkistosta kaivettu mahakuva viimemetreilta vs. masu tänään XD
Ekassa kuvassa painoa noin viisi kiloa vähemmän... mut mut :) Muuten aika sama!
31 kommenttia:
Niin siis tuo arkistoista kaivettu kuva on Ollin ajalta?
Kyllähän sen viis kiloa helposti huomaa, kun tuossa vas.puoleisessa kuvassakin on tuossa rintojen alla tuo "lommo". Molemmissa kuvissa ihanan kauniit vatsat! Susta sais tosia kauniita raskauskuvia, jos ihan ammattilainen ottaisi. Tai no, tietty kenestä tahansa sais, mutta sut voin erityisen hyvin kuvitella sellaisessa kuvassa. Itse haaveilen että joskus itse raskaana ollessaan voisi käydä ammattilaisella teettämässä kuvia omasta raskaudestaan, jotain sellaisia herkkiä, alastomia, paljaita.
Mikä tuo linerkynä oikein on? Missä niitä myydään? En ole ennen nähnyt moisia, mutta vaikuttaa paljon kätevämmältä kuin valkoinen kynsilakka, joka on aina aivan muhrussa.
ps. love your blog! :)
Uuh, tuo liner-ratkaisu vaikuttaa todella kätevältä! Itse olen bongannut vastaavan tuotteen vain muistaakseni Chanelin valikoimissa, ja turhan kalliina jäi hyllyyn. Olen käyttänyt H&M:n ranskalainen manikyyri-settiä, ja on ollut mielestäni oikein hyvä hinta-laatu -suhde. Mutta se sutiminen on toivotonta sellaisella tavallisella sudilla :)
Ihana maha, melkein tulee ikävä omia raskausaikoja! Tai siis tuleekin :)
voi kun itsekin saisi joskus nukkua. Meillä noustaa joka ikinen aamu ennen kuutta ja vaikka menee ajoissa nukkumaan on silti aivan naatti. Yhdeksään mennessä on leikitty jo kaikki mahd. leikit ja kun tullaan ulkoa (jossa ei ketään) kun kaikki nukkuu.
Mukavaa viikonalkua ja pikaisia vauvauutisia odotellen
kiva lukea kun elämänne tuntuu niin seesteiseltä. Itselläni tuntuu, että vaikka öisin nukkuu tarpeeksi on energisestä lapsesta niin väsynyt ja jotenkin parisuhdekin ei voi hyvin ollenkaan. Tarvitsisi aikaa kahdestaa ja yksin, mutta tuntuu ettei ole voimia mihinkään. Tiuskii aivan suotta muulle perheelle...
karin
Kuulostaapa ihanalta tavalta aloittaa päivä!
Mulla on kans tuo french liner ja on kätsy! Omani ostin Kicks-liikkeestä ja vain noin 8 euroa, kun ajattelee kuinka paljon hermoja se säästää ;)
Karinille tsemppiä, meillä on kans lapset aamukukkujia, mut kyllä se siitä joskus helpottaa. Ota reilusti vaan aikaa itselles, vaikka vaikealta tuntuis. On olo kuin eri ihmisellä sen jälkeen. Tv Äkäpussi, joka saatiinkin kesytettyä :D
Onpa kätevä liner! Täytyypä ostaa itsellekin..
Tuossa kuvassa näkyi myös vihkisormuksesi, jossa on timantit "kohollaan". :) Onko se ollut käytössä kätevä? Itse olen ihastunut samantyyppiseen sormukseen ja mietinkin jääkö se käsineisiin kiinni tai repiikö sillä sukkahousut ym.
Ei vitsit, miten kauniit mahakuvat! Ihan kuin ekassa kuvassa maha olisi himpan isompi? Tosin etäisyyskin ym. voi vaikuttaa. Ihanalta kuulostaa oma hetkesi<3 Tekee niiiin hyvää!
Ihana maha!!!!!! <3 <3 <3 Oot kyllä niin kaunis äiti.
Ja tosi kivathan noi kynnet on. Näyttää ku olisit käyny ne laittamassa.
Ja mä vannon kans täysin ton all softin nimeen, parasta hoitoainetta vaaleille hiuksille ikinä:)
Kaunis maha, molemmilla kerroilla!
Hienot kuvat :D.
Mua niin harmittaa kun mulla on vastaava mahakuva vain esikoinen-mahasta , kuopus-mahasta ei muistettu ottaa kuvaa...
nina
Hei Johanna!
Luin just koko blogisi läpi kun ihastuin siihen niin kovasti. Itse kahden pienen lapsen (poika 2,3v. ja tyttö 8kk) äitinä (ja suunnilleen saman ikäisenä) jotenkin ehkä samaistuin elämäntilanteeseesi. Tosin asun ihan täällä Suomessa enkä _todellakaan_ pukeudu noin tyylikkäästi kuin sinä. Lähinnä siihen puistoilevan kotiäidin uniformuun eli toppapukuun ;)
Olet todella kaunis viimeisillään raskaanakin ja pidän kovasti kirjoitustyylistäsi. Toivon sulle nopeaa ja mahdollisimman kivutonta synnytystä ja etenkin ihanaa synnytyksen jälkeistä aikaa!
-Jonna-
Nuo sinun vatsakuvasi ovat kuin omiani katselisin. Kerran yksi nainen sanoi minulle, että mun vatsa on kuin hänen tyttärensä "odottavalla"-Barbien : D tuo näyttää juuri samalta. Ihana muuten kun saat omaa aikaa aamuisin. Meillä hetätään AINA ennen kun itse ehdin silmiänikään avata, mutta onneksi on nämä illat (nytkin juuri muistin että avasin saunan luukun 1h sitten ja laitoin ajaksi vain 30min, no eiköhän se siitä lämpene...)
Onhan tuossa jonkun verran eroa vaikka itse sitä ei ehkä huomaa...ensisynnyttäjänä vatsa on aina erillainen ja toisesta synnytyksestä onkin vaikeampi (ei mahdoton)palautua kun vatsanahka jää herkemmin lerpattamaan "tyhjän vatsan" kohdalle. Sun maha on kyllä hyvännäköinen kummassakin kuvassa...susanna
Kauniit masut molemmissa kuvissa, ja ihan varmasti palaudut erinomaisesti, nuori, hoikka ja sporttinen kun olet! :) Jännää, milloinkahan se vauva ulos putkahtaa!
Ihanat masut ja todella mukavan kuuloinen sunnuntai! Minä jänskään täällä koska ystäväni lapsi syntyy. Laskettu aika 15. pv tätä kuuta. Eniten jännittää onko se poika niinkuin minusta tuntuu.
Löysin blogisi viikonloppuna; ihastuin mahtaviin maisemiin ja rentoon tyylisi kirjoitella.
Tuollainen liner-kynä olisi todella kätevä ja muutkin ovat kyselleet, että mistä olet löytänyt sen?
Tsemppiä raskauden loppumetreille!
toivottaa
Heli
Tuntuu että jaksat olla niin energinen ja touhukas vielä paria päivää ennen laskettua aikaakin! Minä lapseton opiskelija laiskottelen vaan sohvalla ja fiilistelen eilen palatulta kotimaan lomaa, eikä koulujutu oikein nyt inspiroi:)
Hello!
I'm new reader and I just wanted to say that I just love your blog!
There is just enough everything, home, fashion etc and you look very feminine, warm and pretty!
I really like your style, its similar to mine, but I really got a lot of inspiration from here! I already spent some money on ASOS:) New online shop on my shopping list, as most of the UK and other EU online shops dont deliver outside of the lockal contry.
Hope everithing goes well with the baby!
Ps. I can read and understand Finnish, but I dont have much writing skills.
Kati from Estonia
minäkin olen aamuvirkun äiti, millainen päivärytmi ollilla on, nukkuuko päiväunia jos herää noin myöhään? miten ilta onko myöhään ylhäällä? meillä noustaan kuudelta ja nukutaan tunnin päiväunet yhden maissa, illalla ennen yhdeksää nukkumaan. Paljon sisaruksille tulee ikäeroa?
Siru 3 vuotiaan viikarin äiti
Hei!
Olen jäänyt koukkuun blogiisi ja lueskellut sitä kesästä asti. Vaikka oma ikäni pyörii vasta parinkymmenen tienoilla, on mahtavaa nähdä että on olemassa naisia jotka jaksavat pitää huolta myös ulkonäöstään kaiken muun aherruksen ohella. Näytät hienoa esimerkkiä tuulipukukansalle! Toivottavasti jaksat päivitellä yhtä ahkerasti vielä uuden palleron tultua maailmaan, onnea!
Terveisiä hyytävän kylmästä Pohjois-Suomesta lähettelee Anna.
Ei ole tullut postausta tänään.... heti herää kysymys että oletko synnyttämässä :) ?? Jos olet, niin mielettömästi tsemppiä!!
nimim. naela, vakkarilukija jo pitkään
Muakin kiinnosti tietää mistä tuon liner-kynän voisi löytää? En edes yritä tehdä itse ranskalaista manikyyriä kun hädin tuskin saan tavallisen värillisen lakan levitettyä kynnen suuntaan...
Tyttömasu tälläkertaa ; ) Ei vaa, en oikein helpolla itsekään usko moisiin ennustuksiin ja pieleen meni omankin masun kohdalla muotoennustukset. Ja jos oikeaan joskus osuukin, on se onnistumisprosentti aikas hyvä ollut alun perinkin kun kahdesta valitaan =) Jaksamista loppumetreille!!!!
Voi että kun toi masu on sulonen :) Tosi paljon onnee tulevaan synnytykseen jo nyt! Ja toivottavasti kaikki menee hyvin :).
Ihana oma kauneushetki! Olet varmasti sen ansainnut. :) Ja sen jälkeen takaisin nukkumaan, hih!
Superkauniit kynnet. Täytyy itsekin hankkia tuon tapaista kynäainetta. Ja ihania noi masukuvat! :)
Kiitos taas kommenteista, ihanaa saada näin runsain määrin <3
Vastailen nyt ajan puutteessa vain kysymyksiin, sorry :)
Rva Herttainen: Joo se eka on Ollin ajoilta ja ihan ruipelo ;D
Neiti S: En harmi vaan tiedä mistä Suomesta saa... Tää on Depend -merkkia.
Hanna: Joo en oo koskaan ajatellutkaan että tästä ois haittaa -ainakaan parin ekan totuttelupäivän jälkeen! EN oo onnistunut vielä repimään/jäämään kiinni mihinkään ;)
Ruuturouva: Harmi kun en tiedä... oon ostanut sen täältä paikallisesta Parfymellestä :)
KAti from Estonia: I'm just answering some questions here (as you maybe reed above), but wanted to say hi and welcome as you are my first english-writing/foreign reader ever! :D (Wish I could some estonish(??) but I can't.. sorry)
3-vuotiaan viikarin äiti: Olli on oikeestaan lakannut nukkumasta päiväunia, mutta jos nukkuu, niin illalla ei saa millään unta ;) Yöunet kun sillä on vähintään 12 tuntia. Päiväkoti-päivinä menee ajoissa nukkumaan (kl 19-20) jotta jaksaa herätä, mut nyt lomalla on ollut rytmit vähän kateissa... :P
Meen NYT laittaa sen sänkyyn kun huomenna on taas päivis :)
KIITSO KAIKILLE MUILLEKIN <3 <3 Js tervetuloa suomenkielisillekin!! ;)
Söpöt mahat :) Onnea loppumetreille ja tulevaan koitokseen!
Ihana vauvamasu<3
Tuo hoitoaine on kyllä maailman parhain käsitellyille hiuksille! Minä hölmö menin jättämään omani hotellihuoneeseen, josta sen joka nopea ja näppärä poimi itselleen talteen.
On kyl aika identtiset masukuvat :) Joku kyseli tuosta french linerista. Omani olen ostanut Kicksistä ja on kyllä ollut ehdoton! Nopeasti saa kaunista aikaan :)
Mä tulin uudelleen kyselemään ton french linerin perään. Kyselin nimittäin Turun Stockalta, jossa on kohtuullinen valikoima, mutta kukaan e iennyt mitään. Sain semmosen Mavalan kynän, jolla pitäis värittää kynsi alapuolelta. Se on ihan kuin puuväri - eikä siitä kyllä mitään väriä jää. Aivan sekundaa...:(. Mainitsin vielä, että Chanelilla olis joskus ollu joku, mutta kukaan ei toisaankaan tiennyt mitään:(.
Tanja: mä ostin kicksistä eilen oman french liner kynän. Oli tosi helppo laittaa.. Mutta ei kyllä kestänyt uimista ja lioitusta toi väri. Kaikki oli tänään lähteny pois :(
Ootko googlettanut???
Johanna: pysyykö sulla hyvin toi ranskalainen tippilakka???
Lähetä kommentti