perjantai 4. syyskuuta 2009

Hääfinaali

  • Kerron nyt vielä yhden kerran häistä :)
    Sellasta pientä yksityiskohtaa.
    Jos tän jälkeen ailkais riittää :)
    -Niin mulle kuin teillekin.





Tässä ekoissa kuvissa tulee ihan vain kuoseja käyttämistäni Tilda-pahveista. Näistä tein siis mm. jokaiselle oman kolmion muotoon taitellun pöytäkorttinsa, joka sisälsi:

-muhkean vaaleanpunaisen makeisen
-pienen kortin, johon minä ja Asgeir toivottiin ohjeita, toivotuksia, vaikka piirustuksia tai terveisiä. (Ja saatiin aika ihania :))





Nää oli mun mielestä kuin ihania vanhoja tapetteja, jotka mätsäsi täysin vanhan juhlapaikkamme tunnelmaan.


Siitä kyseltiinkin aika paljon; paikka on Kotkassa sijaitseva Kärkisaari. Oikeasti saari, mutta sinne pääsee pientä siltaa pitkin autolla. Huvila täyttää ensi vuonna sata vuotta ja on tosiaan ihan vuokrattavissa yksityiskäyttöön ainakin lauantaisin. Toimii ainakin kesäisin myös Bed and Breakfast -periaatteella, kannaattaa käydä katsomassa paikan kotisivut http://www.villakarkisaari.com/.








Koska Kärkisaari pitopalveluineen on tunnettu laadukkaista raaka-aineista sekä ruoan perinpohjaisesta itsevalmistuksesta, valitsimme oikein kunnon ruokailuhäät :)

Siis neljä ateriaa, joista ensimmäisenä tuli tomaattikeitto, sitten lohisalaatti, sitten joku pihvi ja lopuksi jälkiruoka. Eli itse ruokailuun meni meidän häissä tovi :)


Ruokalajien välissä seremoniamestari viihdytti englanniksi kasson kääntäessä suomeksi erilaisillä "sähkeillä". Me saatiin ihanan paljon viestejä norjalaisilta tutuilta, joille tää seremoniamestari oli soitellut. Tosi kiva yllätys.





Samoista tildapahveista tein myös joka pöytään (noin viden hengen kesken jaettaviksi) Ohjelmat.




Valkoisilla nauhoilla ohjelmakansion sisään kiinnitin pienen paperikäärön, joka sisälsi "häävisan". Pöytäseurueen keskenään oli siis pohdittava oikeat vastaukset kymmeneen kysymykseen. Tästä tuli aika totinen taisto ;)


Ruokailun jälkeen lapset pääsivät ulos; ohjelmakansiossa luki Lasten aarrejahti. Asgeir ja bestman olivat piilottaneet Kärkisaaren metsään ja rantaan -mitäs muutakaan kuin, tsadaa, kalastusvälineitä ;) Jokainen pikkuvieras sai siis oman ongen ja jotain sellaista kotiin vietäväksi.


Aarrejahtia seurasivat perinteiset kakunleikkaukset, morsiuskimpun heitot ja miehille (miksei naisillekin) Asgeir tarjosi Kuubasta tuomiaan sikareita siinä ilta-auringossa bändin pystyttäessä soittimiaan sisälle.


Loppuilta jatkui tietenkin tanssin, seurustelun ja iltasalaatin muodossa. Boolia ja baarin antimia oli myös halukkaille tarjolla. Pojat löysivät suurinta hupia helium-säiliön sisällöstä sekä oman bändin perustamisesta (eivät soittaneet mitään tanssimusaa..).






Sormuksenkin perään kyseltiin; here you go. Kolme timanttia, tulevat korkeammalle kuin mitä kuva antaa ymmärtää.



Ja sisko onnistui ikuistamaan näin söpön kuvan vielä neidistä :)



16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi että kun ihana kuva susta!! olet onnellisen ja kauniin näköinen. -A-

Katness kirjoitti...

Aivan ihania pienia yksityiskohtia! Onneksi olkoon viela kerran! Kauniit haat kauniissa paikassa.

Pia kirjoitti...

Suuret onnittelut! Tosi upea paikka ja hieno ohjelma teilla! Morsian tietenkin nayttaa todella kauniilta :)

Leena Hämäläinen kirjoitti...

Aivan ihana kuva!! En ehtinyt pariin päivään lueskelemaan, ja täällä olikin jo parikin uutta juttua. Ihanan elämäntäyteisiä myös nuo Kroatian kuvat :). Pitäisiköhän meidänkin harkita tuota Villa Kärkisaarta ;).

Terhi kirjoitti...

Kiitos! Tuon häävisan kyllä ainakin varastin omaan suunnitelmaan.

Tiina kirjoitti...

Ihanat häät näyttävät ja kuulostavat olleen, sääkin suosi, joten mikäs sen parempaa! Onnea vielä avioparille!

Enna kirjoitti...

Näytät ihanalta tuossa kuvassa! Oot niin hoikkakin, ettei uskoisi että olet raskaana.

Anonyymi kirjoitti...

Sen verran kysyisin vielä häistä että oliko Norjasta häävieraita?

Sari kirjoitti...

Kauniisti toteutettuja yksityiskohtia ja pukusi on kyllä todella kaunis! Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Sari

Jaana kirjoitti...

Oi miten ihania hääjuttuja olet postannut tänne! =) En ole vähään aikaan käynyt lukemassa. Onnea hurjasti tuoreelle avioparille. Olet kyllä ihanan tyylikäs morsian...ja mikä häämiljöö...=)

heini kirjoitti...

Eieieiei!! Älä vaan lopeta vielä näitä hääjuttuja :'DD En saa näistä tarpeekseni <3 Todella upealta päivänne näyttää ja kuulosta... ja miten voitkin olla noin hoikka! Nuo käsivarret! Siis vaikka olet raskaana:--) Upeaa, ihanaa, kaikkea hyvää teille ihanille..... :---)

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut, olette kaunis pari!
Saanko kysyä, missä tapasitte? :)

Katja kirjoitti...

Todella paljon onnea sinulle ja Asgeirille!:)

Aivan ihania muuten nuo kuvat, olet niissä todella kaunis ja ihan jokaisesta kuvasta välittyy iloisuus ja onnellisuus! Ja olitte myös keksineet tosi kivaa ohjelmaa häihin, aivan mahtava idea tuo lasten aarrejahti!:)

Ihanaa syksyä koko teidän perheelle!

Ps. Muuten, kun kyselin joskus sulta niistä sun tulevista opiskelusuunnitelmista, niin olisi ihan mukava tietää, mihin ratkaisuun päädyit sen oikiksen suhteen...?

Anonyymi kirjoitti...

Vielä minultakin lämpimät onnittelut ihanalle parille!Ja tuossa kuvassa on varmasti kaunein morsian ikinä!

Mamma kirjoitti...

Aikaisempia hääpostauksiasi lukiessani en päässyt irti ajatuksesta kuinka paljon häämiljöönne muistutti Kärkisaarta, jossa itsekin olen päässyt viettämään aikaa häävieraan ominaisuudessa. Ajattelin kuitenkin, että johan olisi sattuma, että häänne sijoittautuisivat samaan paikkaan. Hauska huomata, ettei oma vaisto pettänyt! Onneksi olkoon minunkin puolestani uunituoreelle rouvalle ja herralle! :)

Johanna kirjoitti...

A: Kiitos :)

KitKat aka Katz: Kiitos :) Se oli kaunis päivä :)

Piia: Kiitos kiitos :)

Elina: Suosittelen kyllä. Ruoka oli tosi hyvää ja puiteet tietty mitä ihanimmat. Mitä mitä onks teillä päivä jo päätetty? :)

Terhi: Häävisa oli siitäkin kiva kun jouduttiin keksimään niitä kysymyksiä kotona. Yksi kysymys oli mihin me toisisamme rakastuttiin; hauskoja toveja vastausta muotoiltaessamme vietettiin kotosalla ;)

Tiina: Kiitos sullekin :)

Enna: Toi oli joo tosi söpö kuva, juuri ennen vihkimistä kun odottelin piilossa kulman takana! :)

Anonyymi: Joo kyllä Norjasta oli, seremoniamestarin ja bestmanin lisäksi muutama sukulainen. Kavereita me ei täältä edes kutsuttu.

Sari: Voi kiitti!

Jaana: Kiitos, toi paikka teki jo tosi paljon, ei me paljoo jouduttu itse panostamaan koristeluihin. MItä nyt kukat ostettiin pöytiin, muuten kaikki oli valmista -ja todella tunnelmallista.

Heini: Voi kiitos, hihi mun ruipelot kädet :P

Anonyymi: Tottahan toki :) Tavattiin lomamatkalla Kanarian saarilla.

Katja: Ainiin tätä kysellään aina välillä. Jätin sen oikiksen paikan ottamatta. Monestakin syystä... Yliopistot joihin hain, oli tosi kaukana ja tuntuikin kaukaiselta ajatukselta kyetä opsikelemaan kotoa. Ilmoittautuminen ja aloitus olisi olleet juuri kun olimme Suomessa, sinne oli vähän niinkuin pakollinen osallistuminen jos aikoi paikan ottaa vastaan. Jne jne, ei motivaatio vaan riittänyt kaiken vaivan näköön :)

Anonyymi: No voi kiitos!! <3

Neiti Ruusupuu: Hih mikä sattuma. Paikka on kyllä valtaisan kaunis, hyvin hoidettu ja ammattitaitoisesti pidetty. Tosi tyytyväisiä oltiin!