Hei kuka muu on herännyt vappupäivänä puoli kahdeksalta?
Ollikin nukkuu vielä!!
No mulla oli ainakin hyvää aikaa vihdoin toteuttaa söötiltä Lintulta saamani matkahaaste, jonka säännöt siis kuuluvat näin:
- Valitse 5 paikkaa kuvineen, joissa haluaisit käydä. Voi olla mikä paikka tahansa, vaikkapa jäämeri tai Tokio.
- Jos haluaa, voi vielä kirjoittaa jotain valituista paikoista.
- Lopuksi haasta vielä 5 muuta bloggaajaa tekemään haaste.
- Jos haluaa, voi vielä kirjoittaa jotain valituista paikoista.
- Lopuksi haasta vielä 5 muuta bloggaajaa tekemään haaste.
1. Ihan selkeä ykkönen on Kuuba.
Kuuba ja Havanna.
Kuuba ja kaikki sen rannat.
Ehdottomasti Kuuba.
Mulla on harmi vaan mies, joka on ollut täällä niin monta kertaa (saa jotain hienoja kaloja), että sen silmissä maa on menettänyt hohtonsa (muka likaista, huonoa ruokaa, köyhää blä blä). En tiedä miten saan sen raahattua perhelomalle tänne vai pitääks mun vaan lähteä niille kalastusreissuille.
2. Etelä-Amerikka. Brazil.
Olen joskus harrastanut sambaa. Joka on ihanaa (jos vielä osais sulavasti vaikki ravistukset). Brasilian rento rytmi sopisi muutenkin kuin tikku silmään (vai nyrkki?). Tai Equador. Tai Argentina. Jos kuubassa oppisin reggaen, voisin täällä viettää lomani tanssien sambaa.
3. New Orleans
Vaikka Väli- ja Etelä-Amerikat kiinostavatkin, niin se pohjoinen puolisko ei sitten niin kovin. Paitsi New Orleans.
...ja Bourbon street!
Reissu, jolle en ottaisi Ollia. Istuskelisin nimittäin pari päivää baareissa kuunnellen jazzia pienessä viinihöyryssä. I love jazz!
(Mulla on ikävä kyllä mies, joka oli muuten täälläkin pari vuotta sitten ilman minua. Otti se mulle vissiin pari kuvaa.)
4. Kroatia
KuvaSaahan sanoa paikan, jossa on jo käynyt? Kroatia oli vaan niin matkakohteista ihanin, että menisin heti uudelleen. Todellinen helmi! <3
5. Vitoseks vois laittaa sen klassisen Thaimaan. Kyllähän nyt kunnon suomalaisen turistin pitäisi Thaimaassa käydä. Se suunnitelma siirtyi kai taas ensi talvelle.
Haastan kaikki äiti-bloggaajat. Te, joilla on pieniä lapsia.
Onko äiti-ihmisillä erilaisia matkatoiveita? :)


8 kommenttia:
Matkat ovat aina ihania! Kroatia kuulostaa kiinnostavalle, sitä ovat monet kehuneet... Hauska haaste. Jos neljän vanha lasketaan vielä pieneksi lapseksi, nappaan haasteen ;)
vappupäivänä herätys klo 8 ;)
Saanen kysyä ikääsi? Olet todella nuorekkaan näköinen mutta sinulla näyttää olevan jo kaksivuotias lapsi! Ihana blogi:)
Mie heräsin viideltä,kuten joka aamu... mä haluaisin vain ja ainoastaan Norjaan,kun ettiin kuvia Norjasta,sen kautta alunperin tähän blogiinkin päädyin,mikä ihana sattuma!! tää on maailman paras blogi. t,Emäntä
Hassu juttu kaikki muut samoja mihin haluan mennä paitsi Thaimaa, jostain syystä ei kiinnosta yhtään. New Orleans ja jazz..jes.
Sain juuri ihan uunituoreita uutisterveisiä Kroatian Dubrovnikista, että kaupunki on ihan täynnä; turisteja! Vasta toukokuun alku! Mulla on Kroatian Dalmatian rannikko ollut ykköstoivekohteena jo vuosia ja se alkaa kuulemma tosiaan olla "massaturismisoitu" (heh, sanahirviö). Hinnat on kalliit ja ahdasta on.
New Orléans on ollut myös omalla listallani. Lisäksi kiinnostaisivat Uusi-Seelanti ja Seychellit.
Vaikka en ole nuori äiti lapsen kanssa, pistän kommenttia matkajuttuusi:
Noista kohteista olen ollut ihan lähivuosina sekä Kuubassa että Kroatiassa.
Kuubassa normi pakettimatka, ensin Varadero (all inclusive, ne taitaa kaikki olla) ja sitten Havanna. Minä tykkäsin Havannasta tosi paljon, siinä oli sellaista degeneroitunutta charmia. Ovat alkaneet kunnostaa, onhan se Unescon suojelukohteita, ja hyvä niin! Paljon hanakoita nais- ja miespuolisia seuralaisia, nuoria ja kauniita, joille kaikenikäiset turistit kävivät. Ei kannata juuri katsella silmiin vastakkaista sukupuolta, olet pääsemättömissä.
Välitöntä ja ystävällistä porukkaa, ruuasta ei kannata elämöidä, mutta mojitot parhaita.
Rantapaikat, mulla Varadero, ovat aidattuja paikallisilta suljettuja, vain henkilökunta pääsee. Ehkä siksi rauhallista rannalla, ei myyjiä tms., mutta jotenkin epätodellista ja surullista. Kaunista, hyvin hoidetut hotellit ja ympäristö, aktiviteetteja, mm. salsa-tunteja.
Dubrovnikissa olin syksyllä pari vuotta sitten ja tykkäsin, vaikka kansaa oli silloinkin. Siellä on niin hyvät merenelävät että, ja kaunis luonto ja paljon vanhoja rakennuksia. Mostarissa ainakin ajelimme ja mennyt Balkanin sota pläjähti silmille kaikessa kauheudessaan. Kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen kolkka.
New Orleans ei liene entisensä Katrina-myrskyn jäljiltä. Eikä se Bourbon Street, muusikot menneet kuka ties minne leivän perässä. Mutta ota selvää, joko on elpynyt!
Thaimaa on nykyajan Kanaria, niin sanotaan. Mutta kun hiukan menee valtavirtojen ulkopuolelle, löytää vaikka mitä ihanaa!
Matkailu on aina ihanaa, meni sitä muinne tahansa.
Hei!
Eksyin sun blogiin ja nappaan haasteen mukaani.
Itse asun parhaillaan Brasiliassa ja Ecuadorissa asuin vuosia ennen sitä.
Koitan saada, heti kun 10 kk nuhanenä paranee, tehtyä oman listani blogiini.
Lähetä kommentti