Täytyy vähän ottaa vauhtia, et pääsee pappaa karkuun.Minähän olen kohta ollut äiti kaksi vuotta (kertaakaan en muuten juhlistanut äitienpäivää, mur Asgeir!) eli Olli on pian kaksivuotias.
Koska moni muu samanikäinen puhuu jo aika paljon enemmän kuin Olli, vaivaa asia joskus pikkasen minua. Tiedän, ettei alle kaksivuotiaiden tarvikaan kauheasti osata, ei kaikki osaa. (Meillä on vaan superkavereita :)) Ei kaikki kehity samaan tahtiin. Etenkin meillä kaksikielisillä voi oppiminen kestää lähes tuplasti niin kauan kuin yksikielisillä.
Tiesittekö muuten, että maailmassa on arvioitu kaksi- tai useampikielisiä lapsia olevan suunnilleen yhtä paljon kuin yksikielisiä?
Olen kuullut luvun 30% maailman väestöstä, mutta koska monia seutuja on vaikea kartoittaa, arvioidaan luvun kohoavan 50 prosenttiin.
Tosi paljon siis.
No, meidän Olli osaa suomeksi ainakin sanat kenkä, kakka, nenä, pipo... öö on niitä vielä joku muukin... Vai eikö muka?
Ja norjaksi is (jäätelö), mer (lisää), bleie (vaippa) sekä mamma ja pappa tietysti.
Ja kaikki ruoka on nam nam. :)
Hassua on, miten Olli aina vastaa esimerkiksi bleie mun sanoessani vaippa. Se tietää kyllä, että vaippa ja bleie on sama, mutta sanoo sen aina norjaksi. Tai jos Asgeir kysyy Har du bæsj? vastaa Olli kakka? -ja osoittaa pyllyä :D. Se ei koskaan ole sanonut kakkaa norjaksi.
On tää mielenkiintoista..
Eikä minua huolestuta, sillä Olli tuntuu kyllä ymmärtävän kaiken. Ne sanat ei vaan tuu! :)
Kertokaa pliis, jos teillä muilla kaksikielisillä on samoja ajatuksia tai kokemuksia!
-Tai yksikielisillä, eihän kaikkien lapset vielä puhu kaksivuotiaina, eihän?
26 kommenttia:
Eräs "yksikielinen" ystäväni oli samalla lailla huolissaan poikansa "puhumattomuudesta" kun poika ei vielä kaksivuotiaana juurikaan puhunut...vain muutamia sanoja ja epäselviä lauseita joista vain äiti ja isä ymmärsivät. Noin kolmevuotiaana poika sitten puhui jo aivan täysiään ja on nyt reipas tuleva koululainen ja puhuu aivan saman tasoisesti kuin muutkin ikäisensä :)
Meillä on 4,5 vuotias kaksikielinen poika, ensimmäiset sanat oli suomea, kun olin kotona ja puhuin hänelle suomea, sitten meni kaksi vuotiaana päiväkotiin, tuli vähän takapakkia puheessa (suomen, alkoi saksan kehitys;)) ja olisko jotain kolme vuotiaana alkoi sitten tulla saksaa lauseissa ja kunnolla. Olen koko ajan kuitenkin sinnikkäästi puhunut suomea, vastaukset tuli kauan saksaksi (tietyt asiat kuitenkin aina suomeksi, niin kuin Ollillakin), mutta nyt vähän aikaa sitten suomen puhe on kehittynyt valtavasti ja vastaa myös melkein aina suomeksi. Ehdin olla jo aika huolissani puheesta, mutta lääkäri sanoi aina, että ihan normaalia on, kun on kysymys kahdesta kielestä. Ei siis kannata huolestua, se puhe alkaa sieltä tulla ihan yks kaks molemmilla kielillä!!! Ja poikani on ottanut puheessa kiinni yksikieliset kaverinsa, joten ihan turhaan olin huolissani.
-Maria
Minulla ei ole kokemuksia jakaa, mutta täytyy sanoa, että poika osaa kaiken olennaisen kun osaa suomeksi sanoa "kakka" ;)
Voi, meidän poika on nyt vasta muutaman kuukauden puhunut lauseita, ja nekin vielä aika epäselvästi. Ja täyttää elokuussa jo 3. Jotkut vaan oppivat myöhemmin.
Ja sitten taas tyttäreni, joka syntyi saksassa, oppi puhumaan jo kaksi vuotiaana, kaksikielisyydestä huolimatta. Kouluun mennessä (suomessa) tosin lukemisen oppiminen takkuili hieman muita enemmän.
Minun lempiaiheeni:monikielisyys!!!
Kaikki kolme lastani ovat joutuneet oppimaan ainakin kaksi kielta kotona. Vanhin alkoi puhumaan yksivuotiaana, kakkonen alkoi puhumaan kolmevuotiaana, kolmas todella aikaisin. Tama kolmas puhui oikeastaan vaan suomea puolitoistavuotiaaksi, kunnes meni paivakotiin ja alkoi puhumaan myos norjaa. Ykkonen ja kakkonen asuivat Suomessa ensimmaiset vuodet ja puhuivat paaasiassa suomea ja kotona meilla oli puhekielena heprea. Kakkonen alkoi kavelemaan 8kk vanhana, mika ilmeisesti vei kaiken energian muuhun oppimiseen. Muistanko oikein, mutta eiko Ollikin alkanut kavelemaan aikaisin? Sekin, etta olette olleet kotona nain pitkaan, voi vaikuttaa puhumiseen. Tarvetta tulee enemman, kunhan tapailee muita lapsia jarjestelmallisesti. Omat lapseni ovat aloittaneet paivakodin aikaisin ja vaikka monet eivat pidakaan paivakotia sopivana alle kolmevuotiaina, niin minulle se on ollut ainut oikea ratkaisu.(Olen lastentarhanopettaja itse ;).)
Sekava kieliperhe me olemme. Mutta kaikki lapset ovat lahjakkaita kielissa yleensa. Periaatteena minulla on ollut, etta puhun vain ja ainoastaan suomea lapsilleni. Muut henkilot ymparilla puhuvat sita kielta mita osaavat parhaiten ;).
Puhumiseen vaikuttavat monet tekijat. Mutta kaksikielisyys ei yleensa pitaisi olla mikaan ongelma lapsille, painvastoin, eika sen pitaisi hidastuttaa kielen kehitysta.
Ja Olli ei ole ollenkaan myohassa puhumisessa. Tarkeinta on, etta sina olet sita mielta, etta han ymmartaa puhetta.
Paasinpas vaahtoamaan ;D!!!
Johanna,
En mikään asiantuntija ole, mutta lastentautienkurssilta muistan, että on tavallista, että kaksikieliset lapset voivat aloittaa puhumisen vähän myöhemmin. Luennolta myös muistan kommentoinnin siitä, miten lapset pakon edessä, esim. päiväkodissa, oppivat nopeammin. Kotona kun saavat mitä tarvitsevat sanattomankin viestinnän avulla. Ei siis mitään huolta sinulla! Terveisin,
Krista
mun iskällä on sen uuden vaimon kanssa lapsi ja se on kaksikielinen. Äiti on virolainen ja iskä on suomalainen. Nyt on poika jo neljävuotias ja vasta oikeestaan oppinut puhumaan.
iskä on sanonut kans että pienenpänäkin kun osasi vaan vähän suomenkielen sanoja niin poika vaihtoi kieleksi aina suomen kun me tultiin kylään, muuten aina puhuttiin viroa kotona. tää oli musta aika hassua :) !
Itse olin pienenä kaksikielinen ja opin kyllä puhumaan ihan ajallaan, itseasiassa aika aikaisin kuulemma. Ainoa mikä oli että jos pitempiaikaisesti käytti jompaakumpaa kieltä (esim oli jommallakummalla isovanhemmista kylässä) niin se toinen kieli tuppasi unohtumaan.
Suomi takkusi kyllä ehkä enemmän pitempään kunnes menin tarhaan. Sitten päätinkin etten toista kieltä enää puhu ja aloin vastailemaan vain suomeksi. Nykyään vähän harmittaa että sitä tuli sitten ns. taannuttua takaisin yksikieliseksi kun eivät vanhemmat jaksaneet pakottaa siihen toisen kielen puhumiseen.
Eli ei kai siinä sen suurempaa huolta. Kyllä se kieli (jokin edes) sieltä tulee, onhan sen pakko jossain vaiheessa.
En usko, että teillä on mitään hätää. Varsinkin jos teidän poika on vasta alle kahden.
Kummipoikani on 2 vuotta ja pari kuukautta päälle. Yksikielisestä suomalaisesta perheestä. Hän puhuu vain joitain (korkeintaan) kahden sanan lauseita ja hyvin epäselvästi.
Serkkuni poika on kaksikielisestä perheestä ja melkein 2,5-vuotias. Hänkin puhuu vain joitain sanoja ja milloin milläkin kielellä.
Erään toisen serkkuni perheessä on suomalainen äiti ja hollantilainen isä, eli kotona puhutaan englantia. Vanhin lapsista on jo 10-vuotias. Hän puhuu englantia oikein sujuvasti ja suomea myös, mutta sitä vahvasti murtaen.
Esikoiseni täytti eilen 2 vuotta ja ei häneltäkään tule vielä paljon sanoja.. Neljä ihan selkeää sanaa mutta muuten aika tankeroa kielenkäyttö. Pallo on esim. Pa ja lintu on tittii. Olenkin kiinnittänyt huomiota, että sana mikä tulee on sama tavu millä sanassa on paino: pallo on siis pa ja muki on ki jne.. Neuvolassa ei oltu kuitenkaan huolissaan, koska meillä vanhemmilla ei ole kielellisesti ollut ongelmia ja kuitenkin hän ymmärtää kaiken mitä puhutaan ja ei meiltäkään jää epäselväksi mitä hän tarkoittaa :). Puheterapeutille kuitenkin saatiin lähete (kuulemma käytäntö jos sanoja ei tule tarpeeksi). Myös hammaslääkärissä ovat katsoneet, että kielessä ei ole mitään "fyysistä" ongelmaa. Itse ei olla huolissaan, ehkä enemmänkin jännityksellä odotellaan mitä juttuja sieltä alkaa tulemaan sitten kun puhetta alkaa tulemaan.. koska kyllähän puhetta tulee ennemmin tai myöhemmin :).
Töiden puolesta minulla on paljonkin kokemusta niin kaksi- kuin yksikielisistäkin lapsista.
Kaksivuotiaiden kielellisessä kehityksessä on aivan huimia eroja (ja usein tyttöjen ja yksikielisten hyväksi). Olen tavannut lapsia, jotka puhuvat kuin vettä vaan ja lapsia, jotka sanovat vain yhden sanan peräkkäin. Ja kaikki ihan normaaleja ja terveitä muksuja :).
Kehitys vain menee eri tahtiin ja jossakin vaiheessa saattaa sitten tulla ihan yllättävä pyrähdys, ja lapsi alkaa ihan yhtäkkiä puhumaan. Ei siis kannata huolestua :).
Joka päivä äitienpäivää viettävän ;-) ystäväsi 2,5 -vuotias neitokainen on pienen ikänsä ollut enemmän puuhaava kuin puhuva taapero. Eli ei tosiaankaan syytä huoleen Johanna! Edelleen meidän neitimme on hiljainen touhupirkko,mutta tarvittaessa puhua pulputtaakin.Ja se,että ymmärtää on tärkeämpää. Lapset tosiaan kehittyvät kovin eri tahtiin . No worries,sanoisin siis!Mukavaa äitienpäivää Johanna, vaikka sitä ei siellä Norjassa vietetäkään tänään.
Meillä puhutaan ruotsia ja suomea. Vanhin poika oppi puhumaan tosi aikaisin, mutta enimmäkseen vain suomea. 1,5 vuotiaana sairaalassa hoitajat tulivat huoneeseen ihmettelemään, kun olivat kuulleet näin pienestä pojasta, joka puhui kuin isommat :) Ruotsin kieli tuli sitten hiukan jälkijunassa. Alkuun myös papalle vastasi vain suomeksi, vaikka pappa puhui hänelle vain ja ainoastaan ruotsia. Kyllä ne vastaukset sitten pikkuhiljaa alkoi tulla samalla kielellä.
Toisin oli toisella pojallamme. Hän oppi puhumaan noin 2,5 vuotiaana. Sitä ennen ei sanonut kuin muutaman sanan. Mutta kun puhetta alkoi tulla, sitä tuli heti molemmilla kielillä. Ja kerralla alkoi sitten kunnolla sitä myös tulla. Aivan kuin olisi valmiiksi opetellut kuuntelemalla ja sitten vasta alkoi puhua, kun kunnolla osasi :)
Niin erilaisia voi lapset olla. Ei mitään huolta Ollin puhumisesta, kun kerran hyvin ymmärtää, mitä te puhutte.
Oikein hävettää, kun en ole kerennyt aikoihin kommentoida mitään. Lukemassa käyn kyllä aina kun kerkeän.
Olivia
Kauniita kuvia!
Sinun blogillasi on niin paljon lukijoita ja varmaan aika monta saman nimistä, joten en ollut varma tarkoititko minun blogiani... :)Joka tapauksessa laitoin sinulle kutsun eli tervetuloa kurkkimaan!
Heip,
Voi, tämä on sellainen asia jossa variaatiota on kovin paljon. Toiset oppivat aikaisemmin ja toiset myöhemmin, mutta yksi on varmaa: kaksikielisyys on rikkaus ja lahja lapselle.
Meillä E:n ensimmäinen sana (7 kk iässä) oli suomea, samoin pari seuraavaa. Sitten alkoi englanti jyrätä, koska se oli siihen aikaan meidän vanhempien keskinäinen kieli. Kun E sitten meni päiväkotiin vuoden ja 10 kk:n iässä, englanti joutuikin suomen jyräämäksi. Arkikieli vaihtui päiväkodin takia/ansiosta suomeksi. Englanti jäi niin paljon jalkoihin, että puolisen vuotta sitten täyttäessään neljä E yhtäkkiä lopetti englannin puhumisen kokonaan, siis aivan täysin. Nyt kiinnostunut on hiljalleen herännyt taas, ja E ikään kuin hissun kissun opettelee enkkua uudelleen (on koko ajan ymmärtänyt sitä kyllä) - mutta yhä vain isänsä kanssa. On mainittava, että käsityksemme mukaan E on erityisen verbaali lapsi, jota on varmasti harmittanut se, että toinen kielistä ei tulekaan yhtä sujuvasti kuin toinen, joka on siksi(kin) ollut viisainta "hylätä".
Vaiheita on siis monenlaisia, eivätkä ne varmasti tähän lopu. Sanoit, että Olli ymmärtää molempia kieliä - ja sen nojalla voitte varmasti olla koko lailla levollisin mielin. Ystäväperheemme suomalais-ranskalainen lapsikin oppi hänkin puhumaan "kunnolla" vasta lähes kolmivuotiaana, mutta oppi sitten kertaheitolla. Taitaa olla usein näin kaksikielisillä lapsilla.
Tuttavapiirissäni on suomenkieliset kaksoset, joista tyttö seisoi alle vuoden ikäisenä päällään ja omisti valtaisat reisilihakset ja sikspäkin. Lapset olivat kotona kolmevuotiaaksi ja tyttö puhui koko sen ajan TODELLA vähän, poikakin melko vähän. Täyttivät vappuna viisi ja vasta nyt alkaa puhe olla kenelle tahansa ymmärrettävää sorttia. Monesti liikunnallisuus ja puhe tulevat eri aikaan,
Ranskanopeni suomalais-ranskalaisessa perheessä kuopus jurnutti suomeksi kaiken melkein kouluikään saakka, vaikka ymmärsi ranskaakin täysin.
Its elen ollut kansainvälisillä rippirleireillä töissä vuosikausia. Näen siellä sekä kotonaan kaksikielisiä nuoria, että kotona yksikielisiä mutta ympäristöstään toisen kielen napanneita nuoria ja olen sitä mieltä, että tärkeintä on olla äärettömän johdonmukainen. Teineissäkin on vielä niitä, jotka itsepintaisesti vastaavat yhdellä kielellä vaikka ymmärtävät täysin useampia ja sitten on niitä, joita harmittaa se, että esim. briteissä asuva suomiäiti on jossain kohti antanut periksi ja vaihtanut englantiin.
Ei mitään kiirettä Ollin kanssa siis! Todennäköisesti lapselle kehittyy ajan kanssa mallikas taju siitä, mitkä sanat ovat mitäkin kieltä.
Mummini kertoo aina miten setäni oli hiljainen lapsi, jota kolmivuotiaana maaniteltiin puhumaan ja pojan ainoa sana oli "EN!". Lopulta jäppinen sitten aloitti puhumisen kerralla (kuten edelläkin on moni kertonut) ja tuumasi eteisessä ulos lähtiessä, että "Äiti, laita isän vetoketju kiinni." Äiti ja isä olivat olleet aika yllättyneitä.
Sulla on kiva blogi!
meidän poitsu oli melkein 2,5v kun alkoi puhumaan. kertaakaan en ollut huolissani! kaiken hän kuitenkin ymmärsi ja sanoja oli. hän alkoi kävelemään varhain ja on todella liikunnallinen.yksivuotiaana poitsu alkoi piirtämään tosi hienoja yksityiskohtaisia autoja, ja kun piirustelu loppui reilut parivuotiaana, arvasin, että nyt se puhuminen varmaan alkaa. ja niin se alkoi. sitä onkin sitten riittänyt senkin edestä:D
eli jos ollilla on nyt joku muu taito joka vaatii kaiken huomion, tai sitten aksikielisyys vaatii enemmän aikaa sisäistyä. dont worry!!!
Meillä molemmat pojat oppivat puhumaan lauseita vasta kahden vuoden jälkeen. Vanhempi sujuvasti, mutta nuorempi hyvin hitaasti ja hänellä todettiinkin olevan viivästynyt puheenkehitys eikä sekään maailmaa kaada. Kaikki tavallaan ja ajallaan :)
Meilläkin poika, elokuussa 2v puhuu molempia kieliä, italiaa ja suomea, mutta jostakin syystä jotkut asiat ei vaan tuu suomeksi. Esim. kyllä ja ei. Ne tulee sinnikkäästi italiaksi vaikka kuitenkin ymmärtää asian suomeksi.
Alussa olin aika turhautunut koko hommaan ja mietin, tuleeko tästä mitään, kun kukaan muu ei puhu täällä suomea pojalle ja ympäristö on muutenkin ihan mamma mia-painotteinen. Jatkoin vaan puhumista. Ensimmäiset sanat alkoi tulla italiaksi isovanhempien vaikutuksesta... miettiessäni syviä tuntoja ajattelin salaa mielessäni, kuinka helppoa olisi, jos puhuttaisiin kaikki yhtä kieltä. Mutta eihän sitä voi, kun kaikki suomalaiset rakkaat on Suomessa ja suomi on niin arvokas ja rakas kieli.. Jatkan siis sinnikkäästi suomen puhumista uskoen,että kyllä se joskus onnistuu ja lopussa kiitos seisoo :) Nyt viimeaikoina ihan muutaman kuukauden sisään se on alkanut opetella molempia, myös puhumaan suomeksi. Kaikki opetellaan kaksi kertaa, traktori-trattore, auto-macchina, kuu-luna jne.. mutta nuo perusjutut: kyllä ja ei, ei vaan istu sille suomeksi. Samoin olen mamma, enkä äiti.. sitäkään se ei niin osaa luontevasti. Jännästi kuitenkin erottaa molemmat kielet ja ymmärtää,että täällä puhutaan isille ja äidille eri tavalla :D
Näissä on aivan hurjasti eroavaisuuksia, aikajana on aika pitkä, milloin ne sanat alkaa tulla - ja vielä kahdella kielellä. Don´t worry, vielä on huuuurjasti aikaa ja huomasin myös,että vaikka meidän pikkuinen ei aluksi vastannutkaan suomeksi se kuitenkin kovasti kuunteli ja työsti sanomaani selvästi mielessään, sit kun se oli valmis,alkoi käyttää niitä. :)
Paljon lämpöisiä terkkuja!!
Mun Minttu täyttää elokuussa kolme, ja on alkanut puhua lauseita vasta nyt suunnilleen kahden ja puolen jälkeen. Vieläkin puuttuu puolet konsonanteista ja vokaalitkin on mitä sattuu, mutta äiti ainakin ymmärtää. isoveli taas puhui täydellisiä lauseita (ja hämmästyttäviä ajatuksia) jo alle kaksivuotiaana.
Lapset on niin erilaisia. Minttu on kuitenkin nauranut vitseille oikeassa kohdassa jo reilun vuoden ikäisestä, toimittanut annettuja tehtäviä siitä asti kun oppi kävelemään (haepas ne punaiset sukat sieltä kaapin alahyllyltä) ja muutenkin osoittanut filmaattisuuttaan joka tavalla, joten ei ole tarvinnut olla huolissaan kehityksestä muilta osin. me ollaan siis ihan yksikielinen suomalaisperhe.
Itse olen hoitanut vuosien mittaan monia pikkuisia jotka ovat olleet kaksikielisiä.
Yhden perheen poika ei puhunut kaksivuotiaana juuri mitään, sillä kielinä kotona oli ruotsi ja suomi, tarhassa saksa sekä englanti. Poikaparan pää oli aivan sekaisin näistä kielistä ja oppikin vasta kuukauden suomenmatkan jälkeen hieman paremmin suomea puhumaan. Kun hän sitten uskalsi puhua ja tiesi mikä kieli on mikäkin sanoja alkoi vähitellen tulivia lisää.
Toisen perheen kolmepoikaa on kanssa kaksikielisiä. Pienin kuitenkin oppi suhteellisen nopeaa puhumaan, alle 2v, sillä isoveljien seuraaminen auttoi oppimaan nopeammin.
Kolmannessa perheessä tyttö on nyt yli 2 ja puhe on vielä kovin takkuista. Sanoja tulee suomeksi,englanniksi ja espanjaksi.
Eli älä siis huolestu! Jotkut lapset oppivat vain hitaammin ja tietenkin jos monta kieltä pitäisi pienen oppia niin tietenkin se on vaikeampaa.
Kuten itsekkin sanoit, että sanat eivät vain tule. Tämän jutun olen kokenut kaikkien hoitolapsien kanssa.
Ala-asteikäiset sukulaiseni sanovat vieläkin puhuttaessa suomea sanoja ruotsiksi, kun suomenkieliset sanat eivät vain tule.
Olipas hieman sekava sepostus mutta toivottavasti pointti tuli esille :D Tsemppiä sinne!
Hei, olen ihan uusi lukija ja mua kiinnostais kovasti miten oikein tapasit miehesi. Olisiko mahdollista kirjoittaa teidän rakkaustarina yms.
Hitsit arvaa vaan kuinka montaa kertaa olen huolehtinut mun vähän yli 2-vuotiaan pikkuveljeni puhetaidoista ja yrittänyt takoa sille jotakin uutta sanastoa päähän :D Ystävälläni on samanikäinen pikkusisko, joka puhuu kuin jokin ammattilainen ja on muutenkin varsinainen superlapsi! Vaikka ei saisi tietenkään verrata, niin tottakai sitä tulee verrattua. Mutta eri tahtiinhan ne kaikki kehittyvät :)
Supersuloisia kuvia Ollista pinkomassa ympäriinsä!
Meillä myös esikoinen (poika)ei kaksivuotiaana juurikaan puhunut; tai osasi tiettyjä sanoja, ja sitten paljon sellaisia "puoli"sanoja, ja omakeksimiään äänteitä/"sanoja" mitkä selkeästi tarkoittivat aina tiettyä juttua. Ja nyt neljävuotiaana puhuu kuin kuka tahansa. Kuopus (poika) taas alkoi puhumaan tosi aikaisin, reilu 1-vuotiaana sanoja ja nyt kaksi vuotiaana puhuu jo melkein mitä tahansa, tosin ääntäminen ja kielioppi ei nyt tietenkään ole ihan viimeisteltyä :-)
Mutta niin tuttu tunne; varsinkin esikoisen ollessa kyseessä sitä vertaa vaikka ei aina haluaisi, vähän hermoilee vaikka tietää että ei syytä olisikaan. Sellaista se äitiys kai on. Monikielisyys ilman muuta vaikuttaa asiaan, ja sitten olen usealtakin tutulta ja puolitutulta jne jne kuullut että monesti tuntuu olevan juuri pojat jotka myöhemmin oppivat puhumaan. Mutta yksilöllistähän tämä aina on.
Iloisia kevätpäiviä, vielä joku päivä toivot ettei lapsi ehkä aina puhuisi niin paljon ;-)
Älä vielä huoli. Tunsin lapsen, joka oli reilusti yli 2v. eikä puhua pukahtanut...myöhemmin hän aloitti puhumisen suoraan lauseina. Työskentelen ja olen työskennellyt useissa päiväkodeissa lapset tosiaan aloittavat puhumisen aivan eritavalla. Lähipiirissäni varttui myös lapsi, jonka isä puhui suomea, äiti ruotsia, hän syntyi ja eli ranskassa, meni 4v. ranskankieliseen kouluun koulussa...lisäksi poika puhui jonkin verran englantia jo alle 6v. Kymmenvuotiaaksi vaikutti siltä, että taitaa kaveri jäädä melko kielipuoleksi, kun oikein mikään kielistä ei sujunut "äidinkielenä". Mutta tänä päivänä hän on monipuolinen mies, arvostetussa ammattissa, jossa hän todella hyötyy monikielisyydestään.
Onnea =) Luinkin toisa blogiasi ennenkuin siihen tuli salasana, siirryin tänne sitten. Poika aloitti 2v ikäisenä päiväkodin, ja sanoja oli varmasti 10-15 ja loput epäselviä. Yksikielisiä siis ollaan.. Nyt lähenee 3v synttärit, ja sanoja ja lauseita tule hurjasti!
Lähetä kommentti