Joulukuun eka on ollut aivan mahtava aurinkoinen pakkaspäivä.
Heräsin tosi kauniiseen kuulaan oranssiin auringonnousuun tummanpurppuralta mereltä.
Sittemmin oon saanut aikaseksi ikkunoiden pesun ja pienen joululahjakierroksen -jee!
Illalla me ollaan ajateltu katsoa se Stieg Larssenin Milleniumin toinen osa (Jenta som lekte med ilden -tyttö joka leikki tulella?) -joo kun ei vaan oo muka ehditty leffaan ja nythän siellä menee jo kolmonen.
Dagens
Paita Monki
Farkut H&M mama
Apua nyt on vielä ihan hirveesti siivoamista, jotta saa tänkin vapaan käytettyä hyödyllisesti hyväksi. Mulla ois kyllä kauhean monta asiaa, joista haluaisin kirjottaa -ja joihin täytyykin palata pian.
Esimerkiksi ikä -se on puhututtanut niin paljon täällä mun kommnettiboksissa ja taitaa aiheuttaa hämennystä nykynaisissa.
Samoin äitiys...
Enkä oo lastenvaatteistakaan saanut aikaseksi kirjoittaa, vaikka sitä paljon toivotaan.
Mut nyt on viissiin kuitenkin tehtävä jotain ihan muuta. Huoh.
PS.
Kaks viikkoa, niin alkaa The Äitiysloma...! :D
Ja viisi viikkoa The laskettuun aikaan... O-ou.
24 kommenttia:
Miten olisi bloggaus myös norjalaisista miehistä :)) melkoisia namuja, myös omani ;)
Ensinnäkin kiitos ihanasta blogista.
Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun jätän kommenttia:)
Täällä on niin ihana, lämmin ja rauhallinen tunnelma, jonne on aina ihana tulla pitkän päivän jälkeen.
Kun tämä ikäasia on kommenttilootassa puhuttanut, niin olisi kiva tietää mitä muita blogeja sinä luet ja miksi? Ja minkä ikäisistä blogittarista on kysymys?
Kiitos vielä ihanasta blogistasi!
Moi!
Meillä oli aamulla -8 ja luntakin on jo vajaa 10 senttiä. Aivan upea keli tänään, kun aurinko paistoi. Jee, sunnuntaina sitten hiihtämään, kun lauantaina en varmaan jaksa, kun menen työpaikan pikkujouluihin perjantaina ;)
Elokuviin siis menette kattoon sen kakkos millenium filmin? Tulee muuten huomenna myyntiin dvd filminä.
Menen huomenna kattoon tyttäreni kanssa sen "Julenatt i Blåfjell" elokuvan tonne meijän "bygdekinoon" :)
Oikeen leppoisaa loppuraskautta :)
Outi
Ihana tuo viimeinen kuva. Vaikutat aina niin tehokkaalta ja aikaansaavalta, tuntuu että raskaanakin jaksat siivota ja puunata ja tehdä miljoona muuta asiaa samalla :).
Nyt kun siellä alkaa olla pakkasta, olisi ihanaa nähdä taas katu- / rantakuvia teiltä :).
Mäkin tahtoisin kiittää sua ihanasta blogista, jossa käsittelet niin monipuolisesti erilaisia aiheita ja tarjoat toteutettavissa olevia käsityövinkkejä. Täällä on jo kudottu päällisiä sohvatyynyihin ja neuletakkikin, hartiajumin hinnalla tosin :).
Mukavaa (joulun)odotusaikaa!
Pakkanen saa kateelliseksi täällä vesisateen keskellä... Eikä auringonnousuun herääminenkään kuulostanut hullummalta:)!
Mietiskelinkin juuri, että maillaiset kelit teillä siellä mahtaa olla...
Tuo neule on ihana! En vain tiedä mistä saisin tilattua Suomeen tuollaisen...?
Hyvää loppuraskautta!
Voi kun mekin saisimme pakkasta tänne vesisateen sijaan. Ja lunta. Serkkuni viestitteli Tukholmasta, että siellä satoi iltapäivällä lunta, toivottavasti lumisade tulee tänne Etelä-Suomeen asti. Auringonnousuun herääminen kuulostaa ihanalta.
Samainen leffa on ilmestymässä Suomessakin ihan lähipäivinä ja tarkoitus on hankkia se miehelle joululahjaksi. Sarjan eka leffa oli sen verran mahtava, että pakko nähdä kakkonen. Ja mekään emme ole ehtineet leffaan.
Hyvää leffailtaa ja äitiysloman odotusta!
Täysi ihanuus sun blogisi. Kuten niin moni on jo todennut, olet aito ja ajattelava ihminen. Tyylisi on klassinen ja juurikin naisellinen ( varsinkin mulberry-riippuvuus) oli kovin tutunkuuloinen):)
Voi, olen monia vuosia miettinyt oman blogin perustamista, mutta nyt täytyy todella tehdä se ja aloittaa oma "story telling"..Ihana tulla kotiin ja nautiskella hyvistä hetkistä hyvien asioiden ja tarinoiden äärellä. Kiitos Johanna! :
Terveisiä Helsingin Lauttasaaresta Norjaan!
-Heidi
sitten kun musta tulee äiti mä haluan kanssa olla yhtä chic kun sinä raskaana :)
Edellisten kirjoittajien kanssa yhtä mieltä, että sulla on ihana hyvän mielen-blogi. Käyn kurkistamassa täällä usein!
Tosi ihana neule!
Sinun innostamanasi aloin neuloa elämäni ensimmäistä villatakkia ohjeellasi. Nyt olisin kysynyt, että kuinka pitkä neuleen yläosa on suurinpiirtein? Siis tuo kirjoneuleosa. Kiitos, jos ehdit vastata.
Anski
toive:
- juhlapukeutumisesta kirjotus
Myös täällä Norjassa asuvana mietiskelin, että paljonko puhut Ollille norjaa? Itse työskentelin aikanani Suomessa pariinkin otteeseen kaksikielisessä perheessä, joissa lapset oppivat hyvin erilailla kieliä.
Olisko sulla mitään hyvää ideaa joulupöytään ajatellen jotain norjalaista jälkiruokaa tai leivonnaista?
Anonyymi: Hehe, ei hullumpi idea ;)
Anonyymi: Kiitos <3 Ihanaa et saat täältä hyvää oloa!
Luen kyllä aika sekalaisesti ja aika nuortenkin blogeja. Mulla ei oo mitään selkeetä suosikkia ja lähinnä tykkään sisustuspainoisista jutuista.
Outi: Lunta oi ei... tänne saa varmaan tovin odottaa :(
Joo toi kakkonen on jo vuokrafilminä, mut nehän oli kaikki vuokrattu ku mentii hakemaan, eli ei tullu tänään sit katottua... :/
Kiitti kiitti :)
Elina: Kiitti vinkistä, täytyy kuvailla tuolla ulkona (paitsi et huomiseks on taas luvattu sadetta ;))
No joo, mulla on kivasti ollut vapaa-aikaa niin on ehtinyt ja jaksanut touhuilla :)
Jo: Vau, tosi kiva kuulla!! :D Hyvä hyvä :D Samoin :)
Tanja: Eiköhän se vesisadae jatku täälläkin huomenna ;) Pakkanen oli kyl ihan luksusta.
Suvi M: Luulen, ettei Monkilla oo nettikauppaa.. :( ut ei siel kyl mitään muuta ostettavaa ollutkaan kun tää :D
Katri: Joo odotan ihan innolla tota leffaa -ja saan vielä odottaa kun ne oli kaikki vuokrattuja tänään kun me ehdittiin :(
Mut kiitti! :)
Heidi: Kiitos kiitos paljon, ihanaa kuulla :) Tää on aika terapauttista ja antoisaa, suosittelen! :)
Saara: HIh kiitti! :D Kyllä vain se onnistuu :D
Anski: Kiitos <3 Ihanaa kuulla. Kirjoneuleosa on muistaakseni n. 50cm :) Niskasta alas. Vai tarkoititko leveyssuunnassa? Apua sitä en muista mut reilu tuplasti pidempi eli yli metrin leveä. IStun nyt niin syvällä ja väsyneenä sohvalla etten kykene tarkistamaan, mut laitan tähän perään korjauksen jos meni ihan pieleen... :)
Anonyymi: Toi on ihan mun lemppariaiheita, joskin himpan epäajankohtainen just nyt ;) Kai lukasit pikkujouluasu -postauksen tossa pari viikkoa sitten? :)
Osapäiväkalastajanvaimo: Puhun Ollille vain suomea. No, joskus toistan sen perässä jotain norjan sanoja kun se sanoo niitä niin hauskasti :P Mut kyllä Olli osaa aika yhtä paljon kumpaakin.
Jälkiruoista ihan paras on riisivaahto, jonka tosin varmaan jo tunnetkin (riskrem); kylmää riisipuuroa sekoitetaan kermavaahtoon ja tarjoillaan punaisen marjakiisselin kanssa, oi nam. Joku sekoittaa riisivahtoon myös pikkasen mantelirouhetta.
Mut ootas kun mulla on perjantaina ne pikkujoulut niin kerron sit oman menyni :)
Hei!
Norjassa asuvana voisit jo tietææ, ettæ "lekte" on imperfektin muoto (imperfektillä viitataan yleensä toimintaan, joka on jo päättynyt, mutta on tapahtunut lähimenneisyydessä).
Har du tatt bergenstest?
Hilsen fra Kristiansad
Ihana talvitunnelma tuossa alimmaisessa kuvassa! Oispa Englannissakin talvi. Tai no paikallisille taitaa olla. Viime yö oli ensimmäinen pakkasyö ja lehtien kulmat oli aamulla kuurassa. Töissä kysyivät, että muistuttaako tämä nyt suomalaista talvea, sanoin että pikemminkin syksyä.
Hei Anonyymi: Ja vel.........???? Toki tiedän et lekte on imperfektimuoto -ja tiedän myös mitä se tarkoittaa :D....... Kuten myös "leikki" on imperfektimuoto sanasta leikkiä. Mitä tarkoitit? :O Tää oli varsin kummallinen kommentti :)
Miks oisin ottanut Bergenstestin, ei me pohjoismaiset tarvita sitä?
Neiti Nimetön: :) Lunta ois niiiin kiva saada, ei täälla meilläkään sitä juurikaan oo koskaan... Täytyy nauttia pakkasista ja kuurasta :/
Mikä on Bergenstest? Kiitos viihdyttävästä blogista ja terkkuja kuuraisesta Helsingistä.
Tosi kiva ja raikas asukokonaisuus. Täällä mä jo itsekkäästi stressailen, mitä mä teen sitten kun sulla on äitiysloma ja et ehkä ihan yhtä usein pääse päivittelemään blogiasi. Onneksi siihen laskettuun aikaan on vielä 5 viikkoa. Tsemppiä siihen :)
On jännää, että olen seurannut blogiasi jo melko kauan ja en edes tunne sinua oikeasti, mutta olen ihan innoissaan uudesta vauvasta ja jännitän sitä täällä!:)Olen aivan koukussa blogiisi ja käyn jopa pari kertaa päivässä vilkuilemassa sitä täällä:)kiiitos tästä ihanasta blogista, mikä saa aikaan kivoja fiiliksiä ja vinkkejä!
Tyttö 18v.
Anonyymi: Bergenstest on sellanen kielitesti, joka ulkomaalaisten on läpäistäva päästäkseenn vaikkapa opiskelemaan yliopisto/korkeakoulutasolle tai toimimaan tietyissä viroissa. Mutta ei koske siis pohjoismaisia :)
Terkkuja Helsinkiin :)
Noora: :D Enköhän ehdi bloggailemaan, sithän mulla ei oo töitä ja Ollikin jatkaa päiväkodissa pari päivää viikossa. Riippuu varmaan ihan kuinka rauhallinen vauva maailmaan putkahtaa ;)
Kiitti :)
Tyttö 18: Kiitti :) Ihanaa kuulla :) Ei se mitenkään epänormaalia oo et jää seurailemaan bloggarin touhuja, kyl iteki välillä luulen tuntevani muutaman seuraamani blogin kirjoittajan paremminki :P
hei!
tämä on toinen kerta kun käyn katselemassa blogiasi, ja olen jo koukkuuntunut...tätä on niin ihana seurata, kaikkine sisustus- ja askartelujuttuineen, tulee sellainen olo että tuollaista elämää haluaisin itsekin viettää :)
ja on ihanaa että joku muukin bloggaa kun alle parikymppiset opiskelijatytöt! itse olen "jo" niinkin iäkäs kuin 24, mutta seuraan kuitenkin paljon mielummin aikuisempien ihmisten blogeja.
rauhaisaa joulun odotusta ja onnea loppuraskauteen!
Nyt vihdoin tänne Helsinkiinkin on tullut muutama aste pakkasta ja aurinkokin vilkkuu puiden takaa. :) Kerkesin jo hetken ihmetellä miten tänään on ollut niin perteä olo. Vastaus löytyi, kun katsoi ikkunasta ulos.
Siellä eletään jänniä aikoja, onnea ja tsemppiä loppuraskauteen. :)
Olet kyllä kaunistunut raskautesi myötä ihan valtavasti!
Lähetä kommentti