Dagens
Miehetkin voi olla arvaamattomia.
Asgeir tykkää taulusta ja suunnittelee parhaillaan sen kiinnitystä.
:o
Poncho omatekemä
toppi Cubus
farkut Object
Kirjoitin jo aika pitkästi postauksen äitiyden kummallisuuksista sen taannoisen kommenttiboksin keskustelujen perusteella (ja etenkin hyvän, viimeiseksi jääneen kommentin nr 107), mutta päätin sitten, että tästähän ei mitään äiti-vauva-lapsi-kasvatusblogia tuu.
Koska en näistä asioista mitään oikeesti tiedä ;)
Usein olen jopa ihan samoilla linjoilla lapsettomien kanssa -en äitien.
Toivon kuitenkin kaikille stressitöntä viikonloppua -äideille ja lapsettomille.
Toivon, ettei syyllisyys tekemättömistä hommista painaisi.
Toivon armollisuutta itseä kohtaan.
Ettei ketään kiinnostaisi kisailu täydellisestä äitiydestä. Siinä kisassa kun ei ole voittajia.
Me ei olla täydellisiä vaimoja, ei täydellisiä ystäviä eikä ihmisiäkään, miten muka täydellisiä äitejä?
Mut tyytyväisiä voidaan olla, aika helpostikin.
Miettikää, itekin otan lasillisen makeaa, kylmää valkoviiniä tänä iltana. Ties vaikka kaksi. Kyllä.
Rentoa viikonloppua kaikille <3
Ps. Oon yrittänyt teidän toiveesta lisäillä tunnisteita, mut miks niitä ei tuu näkyviin tekstien loppuun tai muualle? Mitä mun pitää vielä tehdä...?
77 kommenttia:
hieno ja inspiroiva blogi ja hyvää viikonloppua!
Voi kun minullakin olisi taito tehda kasitoita, tuo poncho on aivan mielettoman ihana! Mutta kasitoissa on aina koulussa tullut aika huonot arvosanat ja siita lannistuneena en ole myohemminkaan ottanut puikkoja kateen ja yrittanyt saada jotakin aikaiseksi. Nyt vanhemmiten on kylla karsivallisyytta tullut niin paljon lisaa etta saattaisi varmaan onnistuakin. Tosi kiva blogi sulla muuten.
Olet sinä kyllä ihana ihminen! Hyvää viikonloppua sinnekin :)
Ensimmäistä kertaa kommentoin. Blogiasi on ihana lukea :)
Rentouttavaa ja ihanaa viikonloppua perheellesi!
Hei! Minä(kin) löysin blogisi vasta hiljattain. Aivan ihanaa luettavaa ja tosi kauniita kuvia. Meitä äiti-ihmisiä kun on niin moneen junaan... Ihanaa viikonloppua myös sinulle! Ja hatunnosto siitä, että täällä on paljon kuvia itsestäsi eikä niinkään lapsista.
Mene muokkaamaan ulkoasua ja siittä blogitekstin kohdalta paina muokkaa niin aukeaa semmonen kiva ikkuna ja sieltä sitte laitat rakasin tunnisteiden kohdalle.
hohoho olipas sekanen selitys
Tuon kisailun kun kaikki lopettaisivat asiassa kuin asiassa. Yhtä ainoaa oikeaa tapaa, kun ei moniinkaan asioihin ole! Jokainen tavallaan ja tyylillään, kunhan itse on tyytyväinen.
Otan itse myös illalla lasillisen (tai pari), kunhan talo hiljenee. Mielessäni kippistän sulle :)
Hyvää viikonloppua!
Mukavaa viikonloppua!
Valkoviini kuulostaa hyvältä ajatukselta...:)
Mä jätän viinin väliin, mä en tykkää valkkarista enkä kyllä punkustakaan. :)
Eli saatte muut juoda munkin viinit.
Ja kyllä ton "kisailun" sais jättää muualle, siis äitiys/vanhemmuus/naiseus/vaimous (what a word??) ei ole kisaamista. Tärkeintä on olla tyytyväinen noilla saroilla itseensä.
Toi poncho on kyllä ihan super!!
Mukavaa viikonloppua norjaan kaukaa afrikan auringosta :)
Sinulla on ihailtava asenne. Vaikka on tullut ihan turhaa ja asiatonta kuraa niskaan, jaksat silti. Kiitos siitä kaikkien meidän hiljaisten lukijoiden puolesta. Ihanat lapset sinulla!
Nauti viinilasillisestasi!! Hyvää viikonloppua.
miekin haluun tuon väriset hiukset ! Blondit on aina ollu mut en oo saanu sit milläään värjättyä tummia raitoja niin että näyttäis hyviltä, sulla taitaa kyl olla tumma pohja ja vaaleet raidat .
Sä oot aivan mielettömässä kunnossa! Ei ikinä uskois, että synnytit pari viikkoa sitten.. Oot mun idoli!
Tosi kauniisti kirjoitettu Johanna! Eipä tuohon muuta voi sanoa, kuin että "i like måte" :). Rentouttavaa viikonloppua ja nauti valkoviinistä :)!
Sulla on aivan ihana ja kaunis blogi. Mun lemppari jo ihan melkein alusta asti :). Jatka samaan malliin vain :)!
T: Anna E.
P.S Ja sä olet niin kaunis äiti <3
Tämä blogi on munkin lemppari :) Täältä mä saan virtaa ja vinkkejä, so keep on going & skål!
T:Aikkulii
Apua, mä en kestä - niiiiin ihana poncho ja sinä niin kaunis, ja mielettömän hoikka jo :)
Nautinnollista viikonloppua, kera valkoviinin ;)
PS. Olisiko tuon ponchon ohjetta mahdollista saada?
Ihana pontso!! todella kaunis.
Mukavaa vkonloppua ja nautihan lasillisesta tai kahdesta!! <3
H-O
Näin on! Kukaan ei ole täydellinen äiti, mutta jokainen äiti on se ainoa ja paras juuri omille lapsilleen.
Mua odottaa tuolla pari ystävältä lainattua neulomiskirjaa "for dummies", joten perehdyn niihin nyt mieheni loman aikana. Josko nuo sinunkin ohjeesi "avautuisivat" ja pääsisin ehkä jotain kokeilemaankin. Ekaa kertaa sitten... yläasteen...?! (Olen 32v) :D
Mukavaa viikonloppua! Näytät hyvältä :)
Iida
Johanna, ihan mahtavia ajatuksia - en ole jaksantu viime postauksien kommentteja edes lukea, kun tuntuu ettei ne tunnelmallisesti istu tänne. Viime aikoina sun lukijamäärä on vissiin kasvanut ihan tosi paljon, ainakin kommenttien määrästä päätellen! Poncho on ihana ja kaulalta napakampi kuin äidilleni tekemä. Hauska A., onneksi taulu sopi senkin makuun!
Terhi, ponchon ohje löytyy täältä blogista jostain loppuvuodesta kyllä, mäkin tein oman kappaleeni joulupukin konttiin.
Sun blogisi on kyllä aivan ihana :) pidän kovasti sun pukeutumisesta, niin klassista ja huoliteltua mutta näyttää erittäin mukavalta ja istuvalta!! Mahtavaa. Päivityksiäsi ootan aina innolla.
Tykkään myös noista sun omatekemistä neuleista, kateellinen kun en osaa itse :)
Suretti kun luin millaisia ikäviä kommentteja olit saanut, Minusta on ihanaa kun kirjoitat lapsistasi niin kauniisti. Meillä on se kolmaskin lapsi, ja ne on vielä heräilleetkin monta vuotta tosi monta kertaa yössä, mutta silti nämä ovat olleet elämän onnellisimmat vuodet ja olen nauttinut joka hetkestä. Kyllä meistä jokainen on välillä väsynytkin, oli äiti tai ei.
Hyvää viikonloppua sinulle ja perheellesi!
Juuri näin! :)
Kiitos, että jaksat, niistä ilkeistä kommenteista huolimatta! Piristät päivääni joka kerta, kun täällä käyn kurkkimassa!
Hyvää viikonloppua,
Anski
Mukava, että jaksat vauva-arjen keskelläkin päivitellä blogiasi.
Imetätkö muuten vai annatko osin korviketta vauvalle, mietin tuosta valkoviini-kommentista? :)
Ihanaa viikonloppua!
-Alicia ja vaavi (25pv)
Heissan!
Sinun blogisi lukeutuu monenkin muun tavoin, myös minunkin Ykköslempiblogeihin!! ;)
Olen myöskin jonkun aikaa seurannut Ihanaa, kiehtovaa, rehellistä, monipuolista ja niin virkistävää blogiasi!!
Olen myöskin ansiostasi kutonut ja saanut ihanan kaulurinkin ohjeellasi. Kiitos ohjeesta! <3
Tuo poncho on kans aivan Yli-Ihana!! Varmaan onkin tuollaisen ohjetta vaikeampi näin netissä selostaa...! :)
Ja Onnea <3 Ihanasta <3 perheenlisäyksestä myöskin minulta. :D
Ihanaa Viikonloppua!
11v.tytön ja 3v.pojan äiti
-Manta-
Mun mielestä Asgeir olisi outo, jos se EI tykkäisi tuosta taulusta! :-D Oot kyllä todella taitava monella alalla. Sit kun oon rikas, niin teidän talon lisäksi ostan sulta jotain taidetta! ;)
Rennot viikonloput sinnekin!
Ihana blogi ja ihania kuvia :)
Ainostaan monissa kuvissä häiritsee noin lattialla olevat pölypallot/läjät ... Ne kun saat vielä pois, niin olet lähes täydellinen emäntä.
Alicia, voi sitä äiti pari lasia ottaa vaikka imettäisikin :) .
Kun olin raskaana ekaa kertaa, luulin että suositus oli että max. yksi lasi viiniä per päivä. Neljännen kohdalla kuulin että oikea suositus olikin max. yks lasi viiniä per VIIKKO ;-) . Terveitä ja kauniita niistä kaikista tuli, liekö viinillä osuutensa asiaan :).
Kiitos Johanna ihanasta blgistasi!! Ja oikein hyvää viikonloppua lumisesta Helsingistä sinne Norjaan!
Nautinnollista viikonloppua!
Poncho on ihana, tekisi mieleni tehdä moinen, mutta hieman epäilen kyllä vieläkin taitojani hyvästä ohjeesta huolimatta.
Saisiko joskus postausta käyttämistäsi urheiluvaatteista? Vai onkohan ihan tylsä koko aihe. Itseäni kiinnostaa, yhdistätkö koskaan sporttista tyyliä arkeen ja miten vai onko urheilulliset vaatteet sulle vain urheilua varten? Itsellä on välistä hieman sellainen työ, että pitää pukeutua tosi mukavasti ja pukeudun sporttisesti silloin. Ongelma on aina vaan, että olisi jotenkin edes tyylikäs, kaipaisin vinkkejä:)
Kiva kun olet täällä!:)
Niin hyvin sanottu, oon aivan samaa mieltä. Rentous on parasta, silloin on myös helppo olla tyytyväinen :)
Leppoisaa viikonloppua!
Ihanaa viikonloppua sinulle Johanna!
Onnea ihanasta vauvasta ja tuplalapsi-elämästä.
Musta on ihana lukea juuri sitä onnea ja positiivista elämänasennetta, joka kirjoituksistasi huokuu.
Olen blogisi avulla löytänyt mineraalimeikit (jotka ovat pelastaneet tämän pitkän ja kuivan talven atooppisella iholla). Ja nyt ehdotankin, että jos(ja kun?) aloitat jonkin sorttista liikuntaa jossain vaiheessa niin kirjoittaisit siitä. Ihan vain itsekkäästi ajattelin, että saisin itsenikin hieman enemmän liikkeelle:)
Tuli tässä kerran mieleen, että kun menit naimisiin niin otitko Asgeir sukunimen, piditkö oman vai otit yhdistelmän? Ja miten päädyit tähän? :)
Aivan ihana poncho!!! Kiitos myös tuosta kaulurista, olen väkertänyt niitä jo useita, tutuille ja tuntemattomille ja yhden itsellenikin. Aikas moni muukin ihastui siihen ja saattaapi olla, että kadulla törmään johonkin, jolla on sellainen päällään.
Tykkään blogistasi, luen aina, vakkein yleensä tänne komentoikaan.
Onnea myös uudesta perheenjäsenestä!
Toi poncho on silti kyllä taatusti täydellinen, aivan mieletön! Samaan aikaan tyylikäs, kodikas ja maanläheisen oloinen kuten tämä koko blogikin on tietysti =) Ihanata viikonloppua sinnekinpäin!
Siis toi poncho on aivan ihana!!! Ei kyllä taida mu ntaidot aivan riittää sen tekemiseen.. Oon edelleenkin sitä mieltä et voisit pistää yrityksen pystyyn, ja mä oisin yksi ensimmäisistä asiakkaista!! :-)
Katselin tänään Onlyssä JUURI tuollaisia farkkuja mutta hitusen vaaleampina, ja tulit niistä mieleen - heh! Ja täällä sulla ne päällä. Aika hauska sattuma. Onkohan noi sulla ollut jossain toisessa kuvassa ja sitten alitajunnasta pulpahti :) Onlyssä myydään Objectia joten ties vaikka samat farkut oli kyseessä.. (En katsonut sitä merkkiä niin että muistaisin)
Sillä, että on omaan elämäänsä tyytyväinen, pärjää aika pitkälle.. ja siitä omasta tyytyväisyydestään ja onnellisuudestaan on viime kädessä jokainen itse vastuussa.. Leppoisaa viikonloppua!
Moi Johanna!
Oon jonkin aikaa luenut sun blogia, ja tykännyt sen positiivisesta asenteesta ja jutuista. Kaikkia kommentteja en ole jaksanut lukea, mutta jonkin verran oon niitä lukenut, ja ihmetellyt muutamia juttuja sieltä. Hyvä-paha-äiti-keskusteluun en ota nyt kantaa, koska se on ollu ihan ihme-vouhkaamista pääosin. Sitä oon myös kummastellut, että miksi ihmiset kyselee niin paljon. Siis esim. sellasista asioista, joista sä oot jo aiemmin kirjoittanut. Sen vertaa ei vaivauduta, että katottas aikasempia postauksia. Samoin kysellään vaikka synnytyksestä tai jostain muusta hyvin henkilökohtaisista asioista. Eikö nyt vaan voida tyytyä siihen, mitä ja mistä haluat kertoa. Ethän ole tainnut kysellä lukijoilta aihevinkkejä. Samoin kysellään vaikka jonkin tuotteen ostopaikasta SUOMESSA, kun kirjoittaja asuu Norjassa tai kysytään sairaanhoitajalta vinkkejä jakkupukutyöpukeutumiseen, kun blogin pitäjä ei ole mielestäni kertaakaan jakkupukulinjaa päivän asuisssa esitellyt tai sellaisia töissä tarvitsisi. Ja on kaiken lisäksi mammalomalla. Ihan kuin tämä blogi olisi jokin ohjaava-ja neuvova palsta. Eikö sitä nyt vois vaikka googlettaa ja hankkia tietoa muualtakin. Kun eihän tämä ole mikään palvelu, josta maksettaisiin. Moiset (vaikkakin ystävällisessä hengessäkin) tehdyt vaateet voi tuntua jo raskailtakin. Ei noihin kaikkiin kysymys- ja aihevaateisiin ainakaan tarvitsisi tuntea velvollisuutta vastata. Nyt kun noita kommentteja ja kysymyksiä näyttää pukkaavan sellasia määriä... Eikö nyt ihan riittäisi kaikille, että sä Johanna perhe-elämäsi keskellä bloggaat mitä haluat ja kommentoit mahdollisesti joskus jos ehdit. Siihen sais lukijat tyytyä. Me lukijathan tässä joka tapauksessa ollaan saavana osapuolena, kun voidaan blogia lukea!
Ihanaa kevättä sulle Johanna ja kaikille muillekin!
Ellis
Ihana tuo poncho! Sinulla on kyllä silmää tehdä kauniita vaatteita ja taidettakin! Ihailen kovin.
Kuinka monta lasta haluaisit? Onko kaksi sopiva määrä vai haaveiletko kenties vielä kolmannesta joskus?:)
- M
Tykkään siitä rennon tyynestä elämänasenteesta, joka tästä blogista välittyy! Hyvää viikonloppua sinne Norjaan! :)
Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua + skål ja kippis Kotkasta!
Johanna,
Kiitos että kirjoitat blogiasi. Se on ihanan piristävä, ihanasti kirjoitettu, omaa ihanaa asennetta ja on...ihana :)
Blogistasi välittyy oma, kannustava, asenteesi elämää kohtaan, rehellisyys ja perheen tärkeys.
Ehkä omat hormonit alkaa pikkuhiljaa jylläämään niin paljon, että jos jatkan tätä kommenttia niin kirjoitan vollottaen ...krhm
Onnea Ainosta ja Ollista.
Taulu oli upea ja onneksi Asgeir tykkäsi siitä myös!
-Mickeys-
Mulle punaviinia, kiitos :)
Poncho on upea.
aivan ihana tuo poncho :) muutenkin tykkään tyylistäsi, rento ja tyylikäs!
Hajoilen noille kaiken maailman IHME kommenteille, kauheeta vääntöä, en edes jaksanut lukia loppuuun niitä kaikkia. Onneksi ei ole vaan yhtä oikeaa vaihtoehtoa olla "hyvä" äiti lapsillensa. Mulla ei ole vielä edes lasta (paitsi masussa...) ja silti joku tulee saarnaamaan, että kestovaipat on kuule sitten ainoa oikea vaihtoehto tms... JA pahinta kaikessa on kun joku outo ihminen tulee kertomaan sulle, että "et tiedä mistää mitään ja ymmärrät vasta elämää sitten kun sinulla on niitä lapsiakin."
Lippu korkealle vaan, MUN mamma sanois tähän että "kaikki taaplaa tyylillään" ;)
-Maj
Kiitos Johanna ihanasta blogista; olen nauttinut kovasti kirjoituksistasi jo jonkin aikaa. Minusta on kovin ihanaa "nahda" elamaan terveesti suhtautuva nuori nainen - arvot kohdallaan ja pilketta silmakulmassa!
Eli virtuaalinen kippis taalta Meksikosta ja mukavaa viikonloppua teille koko perheelle!
Mervi
Parasta mitä minulle on sanottu äitiydestä: "sinä olet täydellinen äiti lapsellesi, koska hänellä ei ole muita äitejä." Tämä neuvolatätini lause sydämessäni koetan olla paras mahdollinen äiti lapselleni.
Sun blogisi on ihana, enkä todellakaan halua tästä mitään kasvatusopas/keskustelu palstaa. Päivänasut ja muu ihana "hömppä" on se syy miksi sua seuraan :)
Ihania vauvan tuoksuisia päiviä!
minkä pituinen sä olet? :) näytät näissä kuvissa tosi pitkältä!
Oi kaunis kaunis kaunis! Jäin huokailemaan varsinkin tuon toisen kuvan kohdalla :D
Poncho on täydellinen ja nuo farkut! Ja siihen vielä sun sorja olemus!
Hih, tuli vielä mieleen, että jos mä joskus päätän haluta jonkun tuommosen ponchon tai kaulurin niin suostutko tekeen tilauksia ;)
Olen samaa mieltä Elliksen kommentin kanssa! Hieman hämmentyneenä olen seuraillut viime aikoina blogin kasvanutta lukijakuntaa ja sen tuomia lieveilmiöitä. Monivuotisella blogiseuraamistaustallani on ollut vaikea ymmärtää monien lukijoiden liikaa uteliaisuutta ja jonkinlaista tunkeutumista blogin ulkopuolelle rajattuihin asioihin.
Samoin bloginpitäjän fanittaminen tai jonkinlaisena guruna pitäminen on jo hiukan siinä oudon rajalla. Ihailla toki saa; minäkin ihailen Johannan elämän- ja sydämenviisautta ja tapaa kertoa elämästään blogissa. Eikä minua kiinnosta miettiä, että olisikohan Johannallakin joskus ne huonot päivät ja vaikeat hetket. Nautin lukemisesta ihan tällaisenaan; saan blogista kivoja vinkkejä ja hyvää mieltä.
Äitikeskusteluun sen verran, että maailmassa on paljon lapsia, joista kukaan ei välitä - toisilla näistä lapsista on äiti, toisilla ei. Ei yritetä olla täydellisiä, vaan muistetaan välittää!
Moikka!
Ensinnäkin kiitos tosi kivasta blogista; tätä on tosi mukava lukea ja siitä löytyy mahtavasti inspiraatiota. Meillä on nyt esikoisen yritys päällä joten lapsipostaukset ovat ihania!
Minulle jäi yläasteen käsityötunneista kamalat traumat, mutta näiden neuleohjeiden inspiroimana kävin lankakaupassa ja tartuin puikkoihin viidentoista vuoden tauon jälkeen. Ja hyvinhän tämä näyttäisi menevän. Dropsin langat ovat vaan niin ihania!
Kysyisinkin mitä lankaa ja puikkoja tuohon ponchoon on käytetty, on tosi kivan näköinen!
Wau, niiiiiin ihana "pontso".
Miekiin oon yrittäny kerran jos toisekin tehä puseroita yms, mutta..muutama vuos sitten tein aikuiselle tyttärelleni villapaidan..siitä tuli jottain ihan mahotonta..ensinnäkkiin se ol niin iso ettei se mahtunu mihinkään, kaappiinkiin kun yritettiin laittaa niin se pursuili joka paikasta ulos..ihmeellinen neulos..on sille monet naurut naurettu..
Villasukat kyllä onnistuu vaikka silimät ummessa.
Oikein hyvää viikonloppua teille kaikille!
T. Hanukka
Sophia kommentoi juuri sillä tavalla kuin mitä itsekin olen ajatellut... Blogin kasvaneen lukijakunnan myötä tänne kommenttiboksiin on tosiaan tullut muutamia jo oudonkin puolelle meneviä ilmiöitä. Olen itsekin miettinyt tuota, kuinka osa tuntuu pitävän blogin pitäjää jonkinlaisena idolina / guruna. Hassua!
Mukavaa viikonloppua Johannalle!
Minä myönnän pitäväni Johannaa tyyli- ja kauneudenhoitogurunani ja minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä! Miksei "tavallisia", kauniita, itsestään hyvää huolta pitäviä ja vinkkejä jakavia saisi fanittaa?! Kaunis, hyvinvoiva äiti on täällä Suomessa aika harvinaislaatuinen juttu kuitenkin. Soisi itseasiassa fanittamisen ja varsinkin kauneudenhoidossa matkimisen yleistyvän ... hihi.
minua ainakin kiinnostaa jutut lapsista ja päivän touhuista lasten kanssa. Jos vaikka saisi jotain vinkkejä itselleen! :)
Myös sisustusjutut kiinnostaa, tykkään tyylistäsi, niin olisi kiva nähä enemmänkin sisustusideoitasi! :)
kiitos kivasta blogista! Täällä täytyy joka päivä käydä katsomassa onko tullut jotain uutta!
t.yks vakkarilukija
On tuo sinun ponchosi sitten ihana. Tahtoo samanlaisen!
=) Anna
Myös minua kiinnostaa edes pikkiriikkiset postauksesi lapsistasi ja lapsiin liittyvästä. Onhan niitä muitakin blogega vauvoista ja lapsista mutta tykkään juuri sinun/Johannan blogista ja lapsistasi on kiva lukea, kun itselläkin kaksi lasta.
Hmm..ja pakko tunnustaa, että minä kyllä vähän "matkin" sinua, ostin myös saman mineraalimeikkisetin ja aion alkaa rohkeammin yhdistelemään edullista ja kalliimpaa vaatetusta :D!
Sinun päälläsi kyllä näyttää kaikki hyvältä!
Ihanaa taidetta osaat tehdä. Minun mieheni jopa haluaisi minulta taidetta seinälle mutta ajattelen, etten ole niin hyvä....eikä ole aikaa.... :)
Terveisin Liisa Ruotsista
Heippa Johanna ja lukuisat Johannan lukijat.:)
Meillä siivouspäivä takana ja istun ansaitulla kahvikupposella lukien blogiasi.:)
Ihastelin aiemmassa postauksessa jo tuota ponchoasi ja tuumin pyytäväni luotto neulojaani tekemään minulle sellaisen. (Samoin, kun sen paljon puhutun kaulurin) mutta nyt rupesin empimään, koska minulla on sellainen tunne, että täällä meillä päin mahdollisesti koko naapuruston mammoilla on kevään korvalla samanlaiset neulomukset yllään.:D Eikä se tietysti mitenkään vakavaa olisi, mutta ehkä minä pyydän silti neulomaan jonkun vähän erillaisen version noista.
Olet kyllä taitava käsistäsi.
Onneksi kaikki ei ole samanlaisia poro peukaloita noiden neulomusten kanssa, kun minä. Minä neulon sitä henkistä pötkylääni iltaisin.;D Eikä edelleenkään mitään hajua mitä siitä tulee, kunhan neulon suoraa ja nurjaa niin ja niitä palmikoita. Yllättävän rentouttavaa puuhaa.
Hyvää ja rentouttava viikonloppua.
Stina
Kaunis poncho ja kaunis kantaja.
Itseäni harmittaa, kun en voi postata enemmän ihanista lapsistani ja esitellä kuvia, mutta täytyy muistaa, että netissä mikään ei ole turvassa. Jo pelkkä lasten yksityisyydensuoja mietityttää. Jos kuvat karkaavat nettiavaruuteen, et saa niitä ikinä takaisin ja pieniltä lapsilta ei voi kysyä lupaa heidän kuviensa julkaisuun. Luulen, että moni äiti ei myöskään tiedosta kaikkia nettiin liittyviä riskejä.
Minä en fanita ketään, mutta tämä on silti kaunis ja inspiroiva blogi! Tosin luulin, että miehesi on joku karski viikinki, joka kokee verkkoja hyisessä meressä ja itse perkaat kaloja töllin portailla komeissa vuonomaisemissa. ;-)
Hei!
Olen seurannut tätä blogia jo pidempään ja todellakin ihmetyttää tämä viime aikoina ilmestynyt fanittaminen ja guruttaminen kuten muutama muukin on kommentoinut. Blogin tyyli tai sisältö ei ole muuttunut, mutta nähtävästi lukijakunta on. Lisäksi moniin kysymyksiin vastaukset löytyy jo aikaisemmista postauksista.
Kiitos Johanna kivasta blogista .Olet muuten aikamoisen taitava second hand shoppaaja. Varsinkin laukkupostaus oli erinomainen.
--Heli
Nauti sä Johanna valkkarista, oot sen varmasti ansainnut! Mä nautin täällä toivottavasti illemalla punkusta :)
Ihanaa iltaa!
Ella
P.S. Ellis kirjoitti mun mielestä hyvän kommentin :)
Pitää vaan vielä tarkentaa, että siis mielestäni blogisi on mahtava juuri tällaisena kuin se on, inspiroivana!!!
Hauskaa viikonloppua!
Terveisin Liisa Ruotsista
Toikin on aika huvittavaa, kun jotkut oikein kilpailevat että "minäpäs olenkin lukenut tätä blogia X kauan" ja sitten koitetaan sanella muille miten täällä saa olla ja kommentoida :)
Luulen, että nuo hieman outoja ja yksityisiä asioita kyselevät ovat aika nuoria lukijoita. Ei oikein tajuta mikä on sopivaa ja mikä ei.
Oikein ihanaa viikonloppua sinulle :)
-tuulikki-
Rivinvälilukeminen on vaarallista eli ei siinä varmaankaan ole tarkoitus kilpailla, ohjeistaa ja sanella, vaan kyse on aidosta ihmettelystä, koska alkuaikoina pienemmällä lukijakunnalla näitä ilmiöitä ei ollut (pätee mihin tahansa blogiin). Sekin on vain tosiasian toteamista, että on seurannut tätä blogia tai yleensä blogeja pitempään, ja sitten vilkastuneemman blogitrafiikin seurauksena joku asia pistää silmään.
Sopivuuden tajuamisesta voi tungettelevassa kommentoinnissa hyvinkin olla kyse, mutta ei sopivuuden tajuaminen ole ikäsidonnainen asia.
Minä pelkään sitä, että Johanna ahdistuu näistä kommenteissa käydyistä eipäs-juupas-väittelyistä - PLIIS Ellis ja muut, älkää jaksako 8|! Taistelu- ja väittelytannerta Johanna ei varmaan tänne halunnut, kun uuden bloginsa salasanattomana aloitti. Ja osalle muista: muistakaa, ettei Johanna varmastikaan tarkoita kertomuksillaan, että juuri hänen tapansa olisi niitä parhaita, joten omia vinkkejä esim. juuri tuosta äitiydestä on varmaan turha tulla jakamaan! Siis sellaista vänkä-vänkä-tyyliä tarkoitan. Eniveis, tämä blogi on ihan tosi ihana!!! Toivottavasti jaksat pitää tätä yllä<3
Onhan se elämä rentoa ja helppoa, kun vanhempi lapsi hoidossa ja äiti vauvansa kanssa kotona. Juu olisihan mullakin ollut moiseen mahdollisuus, mutta 2v lapsi tarvitsee enemmän äitiään kuin hoidollisia virikkeitä. Ja itsensä kuvaaminen jokaisessa postauksessa täyttää kai jotain tarvetta.
Auts.. Ei enää please.. Ei jaksa..
Älä Johanna välitä vaan jatka omalla aurinkoisella tyylilläsi. Minä tykkään.:)
Stina
Voi elämä!!! Tää kommenttipuoli on kyllä muuttunut ihan hurjasti kurjaan suuntaan esim. vanhan blogin ajoilta :/. Tuntuu, että ihan yhtäkkiä lukijakunta on suurentunut hurjasti, ainakin kommenttien määrästä päätellen. Ja samalla koko kommenttiboksin ilmapiiri on muuttunut paljon.
Myös tuo palvonta ja guruna pitäminen ihmetyttää. Tuntuu ihan siltä, kuin ihmiset palvoisivat jonkin lahkon johtajaa ajattelematta yhtään. Ja herranjestas, kun kotiäiti ei sitten osoittaudukaan täydelliseksi; kuvissa näkyy jopa pölypalloja lattialla! :D
No voi kuulkaa ihmiset. Jos blogi ei miellyta, alkaa lukeko tata! Varmaan blogilandiasta loytyy jokaiselle mieluista luettavaa. Meista moni tykkaa ja nauttii tasta blogista, alkaa pilatko meidan nautintoa ja aiheuttako Johannalle mielipahaa. Han kuitenkin jaksaa meidan iloksi tata kirjoittaa. Ei bloginpitajan sentaan ihan kaikkea tarvitse kestaa, vaikka asioista voi ja saakin olla eri mielta. Mina myos ihmettelen noita aika tungettelevia ja henk.kohtaisia kysymyksia. Tahdikkuutta, ihmiset!
J.
Niin ja Johannalle ja perheelle ihanaa viikonloppua!
J.
Voi ei JOhanna, älä pahoita mieltäsi näitä typeristä kommenteista, joita tähänkin boksiin on taas ilmentynyt. Sä olet kaunis nuori äiti, jolla on ihanat lapset. Me halutaan nähdä sun arkea ja juuri sun ihania päivän asu postauksia jatkossakin.
Äitiys ei ole helppo laji, eikä varsinkaan silloin kun muut siinä hommassa "paremmat" antavat omia neuvojaan. Tuttu juttu! Älä lannistu.
T. Kahden pienen äiti
Sun on ihan pakko laittaa ohje tohon ponchoon, se on vaan NIIN hyvännäköinen!:)
Minkälaiselle paperille teit taulusi pastelliliiduilla? oliko sinulla sabloneita esim. tuohon kruunuun mikä on taulussa ylhäällä? maalaatko paljonkin?oletko taiteilija?minkä ikäinen olet? oletko kuinka kauan asunut Norjassa?(anteeksi kysymykseni mutta olen löytänyt blogisi vasta pari päivää sitten! ihanat sivut!mielenkiintoista!kiitos!(itse en asu Suomessa)
Aurinkoista helmikuuta ja kaikkea ihanaa sinulle ja perheellesi!
Ihana poncho!
Lähetä kommentti