Ruokapostia on pyydelty silloin tällöin ja olen sen myös luvannut laittaa. Niin että tässä tuleepi!
Norjassa on hurjat "matpakke" ja "niste" -perinteet, eli lounas korvataan tavallisimmin eväspaketin kylmillä voileivillä. Myös me syödään oikeasti aina lounaaksi voi leipiä tai salaattia (tai molempia). Lämmin ruoka eli middag meillä syödään siinä viiden paikkeilla ja mun lautasmalli näyttää suunnilleen tältä:
Viime perjantain middag
4/5 kasviksia :D
Me ollaan siis tosi kasvisfaneja.
Ei siksi, että lihan syöminen ois epäeettistä.
Ei minkään laihdutuksen vuoksi.
Terveyden, antioksidanttien ja maun vuoksi. Perunoiden keralla keitetään aina ainakin porkkanaa. Kukkakaali, ruusukaali ja brokkoli tulee tiiviisti perässä.
Lauantai on muuten perinteisesti riisipuuropäivä, meilläkin usein.
Tässä yhden viikonlopun päivällinen: edellispäivän lammaspaistin jämät pellillä ja vihanneksien kera uunissa kuumennetuna.
Vähän aneemisempi ateria, mut hyvä tääkin.
Talvella tulee kalaa syötyä sattuneista syista vähemmän -ei jaksa kalastella pakkasella niin kovin ja se ostaminen on vähän pannassa meillä... Vaikka syytä jo ihan D-vitamiinin kannalta siihen olisikin. Kalan puolestapuhujana olen ennenkin kirjoittanut tästä Spis fisk -jutun.
Mun suosikki kala-ateria ja -resepti näkyy tässä yllä ennen uuniin menoa.
Sitruunojen alla pilkistelee pienehkö taimen; tän kokoisen kalan paistamiseen n.200 asteessa kuluu vajaa 2 tuntia.
Aina yhtä helppo ruoka ja taatusti tekee vaikutuksen vieraisiin.
Voi vaikka pakata kullekin ruokailijalle oman pikku kalan omaan folioon.
Tarvitset:
-paaaljon kasviksia, juureksia ja vihanneksia oman maun mukaan.
-peratun kalan/kaloja mieluiten päineen (näyttää paremmalta)
-suolaa, pippuria ja voita kalan sisälle ja päälle
-halutessasi creme freshiä tai vastaavaa
-folion, jossa ei takuulla ole reikiä, jotta kalasta ja vihanneksista muodostuva neste jää talteen ja voit käyttää sen kastikkeena, nam :P
Paistoaika vaihtelee kalan ja vihannesten koosta riippuen, mutta yleissääntönä kala on valmis, kun liha irtoaa helposti ruodoista; helppo testata.
Laitetaankin vielä toinen superhelppo resepti heti perään, nimittäin mun suosikki mansikkasmoothie, josta tulee kutakuinkin tän näköinen:
noin 500g pakastemansikoita
1,5 banaania
noin 5 dl ananasmehua
-> Tehosekoittimessa soseeksi!
-Mitä enemmin banaania, sitä "liisterimäisempää" tai sanotaanko nätimmin sorbettimaisempaa smoothiesta tulee. Tätä olen tarjoillut nyt kavereille, jotka Ainoa ovat tulleet tervehtimään. Niiiin hyvää ja helppoa.
Muutenkin syön tosi paljon hedelmiä marjoja; niillä saa herkutella aivan rajattomasti. Eipä mulla muutenkaan rajoja tai kiellettyjen listoja ole, kaikkea "epäterveellistäkin" saa syödä pieniä annoksia vaikka päivittäin.
Iltaisella telkkarin ääressä paras keino mässäyksen välttämiseksi on muuten neulominen: ei muistakaan kaivata naposteltavaa! ;D
Ei kai muuta? :)
Ei kai muuta? :)

44 kommenttia:
Kiitos herkullisesta postausksesta! Nam ja vatsasta kuuluu kurnaus :)
Kala kasvisten kera on meilläkin suurta herkkua. Toissa viikolla meni menu vähän kalaöveriksi (tarjous fisua Norjasta;)... lohikeitto, lohiohravuoka ja thailohta. Onneksi pikku-ukolle maistuu kala erinomaisesti.
Taidanpa tehdä huomenna mansikkasmoothieta vieraille.
t. Melli
Tuo viiminen kalaruoka näyttää ihanalta:P Pakko kyllä tehä tällä viikolla, jos löytyy sopiva kala.
Onko sillä kalalla siis vielä nahka päällä? Sokea kun ei tuosta kuvasta ota selvää:D
Jäi kaivelemaan toi sun yksi kommentti... Eikö sun mielestä lihan syöminen ole ollenkaan epäeettistä. Siis jos nyt puhutaan tehotuotetusta lihasta?
Ääh, pähkäilen aina mitä seuraavaksi laittaisin ruuaksi viikonloppuna. Seuraavalla kerralla se onkin tuollainen kalakäärö. (Creme frechea taidan tosin laittaa ihan sikana :D)
Oon ennen tehnyt ilman foliota vaan, niin että oon vuorannut kalan sitruunoilla ja merisuolalla.
Oh naaam, nyt tuli nälkä isolla N:llä. Meillä syödään kovin samantapaista, eli aina lihan/kalan/kanan kanssa kasviksia, tuoreita tai keitettyjä/paistettua/grillattuja, mmm :) Tuore, itse kalastama kala olis vielä piste i:n päällä :D mutta siihen ei oikeen Helsingissä ole mahdollisuutta *kade*. Ja tekisi mieli tulla käymään, jos tuollaista smoothieta siellä tarjoillaan :))
Oi, tuli kyllä vesi kielelle:D Herkullisia ja helppoja tehdä nämä, kiitos vielä :) Itse olen lisännyt tietoisesti kasvisten määrää, olo on kyllä kevyempi ja ateriaan saa heti enemmän makua.
Taidan opetella neulomaan, jospa tuo iltaherkkuttelu loppuisi sen ansioista :D
Hei ja kiitos kun päätit jatkaa tätä sinun blogia!
Mielestäni blogisi parasta ja kiinnostavinta antia ovat kauniit kuvat ja tietoa NORJASTA, yksi pohjois- ja ,ja niiiin vähän siitä tällainen tavallinen suomalainen tietää. On todella kiva kuulla miten siellä touhutaan ja elellään, jatka siis samaanmalliin ja kiitos!
Minua kiinnostaisi hieman esim. tuo paljon puhuttu päivähoito? Kuinka se on maassanne järjestetty? Onko paikkoja kaikille kunnallisesti vai tarvitaanko yksityisiä päiväkoteja? Minkä verran kokopäivähoito maksaa? tai jotain sellaista?! Kuinka suuria lapsiryhmät ovat?JNE JNe innostuisitko aiheesta? olisi kiva myös tietää vaikkapa mitä esim. vaikkapa viikonloppuisin touhutaan, kyläilläänkö siellä enää, Suomessahan sekin on jo katoavaa perinnettä??
Siis semmoista kaikkea... Hyvää illanjatkoa!
Toivoopi uk
Meilläkin syödään paljon kalaa, itse syön neljä muut kaksi kertaa viikossa. Perunaa syödään tosi harvoin, lähes lainkaan.
Mun miehen kotimaassa myös syödään niitä kylmiä voileipiä ties minkä kanssa mutta me ei syödä myöskään leipää paljon ja jos syödään niin ruisleipää tai itsetehtyä. Meillä on valkoinen jauho sekä hiivat eliminoitu aika pieneen.
Kiinnostaisikin tietää että millaisia ovat norjalaiset lounasleivät, mitä niihin kuuluu, onko niissä yleensä lihaa? kalaa? vai onko ne sellaisia soossihärveleitä joissa on paljon majoneesia tms...
Tai jos muistaakin napostelun, niin samalla syödessä se neule likaantuu-ei ole kivaa monen illan herkkulistaa lukea sieltä keskeneräisestä työstä ;)
Löysin blogisi vasta äskettäin, mutta lyhyessä ajassa olen hurmaantunut aivan täysin! Ihanan aito ja lämmin blogi, kiitokset siitä!
Herkullisia kuvia, nami nami.
Tuota kalaa foliossa täytyy kokeilla. Te syötte terveellisesti!
Kiitos, kiva postaus (tuli nälkä)..
Uunikasviksia rupesi tekemään mieli heti, mutta kalan tilalle pitäisi keksiä joku lihaton vaihtoehto... Hmm!
Huomautuksena vaan aiempaan kommenttiin, että Helsingissä on erittäin hyvät kalastusmahdollisuudet. Olemmehan meren rannalla!! Eli kalastuspaikkoja löytyy vaikka kuinka paljon. Eri asia sitten viitsiikö lähteä kalaan tai osaako kalastaa. :)
Ihania kuvia! Nää sun reseptit saa aina aikaan ihan uskomattoman kalanhimon :D. Kyllä me melko paljon sitä muutenkin syödään, mutta kuitenkin.
Kivaa viikkoa! <3
(Yhden anonyymin kommenttiin; vähän aikaa sitten oli kommenttiboksissa päivähoitovastauksia juuri tuollaisiin juttuihin, kannattaa kurkata :). )
Kiitos näistä vinkeistä! Vihannekset kunnon luomulihan tai kalan kanssa on kyllä aivan parasta. Ei aina edes paljoa tarvia mausteita jos raaka-aineet on laadukkaita! =P--
Kiitoksia ihanasta kalaohjeesta, pitää kokeilla! Herkullinen postaus muutenkin :)
Nam, nam, kala on hyvää ja valmistan sitä usein. Ihanan näköisiä nuo sun kuvat.
-tuulikki-
Oikein tosi hyvältä kuulostaa ja myös minun lautasmallini on kovasti samanmoinen, ehkä hivenen enemmän syö lihaa/kalaa kasvisten kera, mutta mmmmmm<3 Kasvisten, hedelmien, marjojen ja kalan voima = Terveys!! Kiitos, postauksesi ovat ihan huippuja:-) Asiasta kukkaruukkuun - seurataanko teillä olympialaisia :-D? Entä onko jo käynyt paljon vieraita :-)?
Kysyisin vielä, että mitä kaikkia kasviksia sulla on tuon kalan kaverina uunissa? :)
- Sirppu
Tosi herkullisen ja terveellisen näköistä!
Oi miten herkullisen näköisiä ruokia :-). Meilläkin tykätään kalasta, joten täytyy ehdottomasti testata tuota reseptiäsi. Maustatko kasviksia ylipäätään millään, jos valmistat ne uunissa?
Tässä tulikin kiva resepti-idea tuolle ruusukaalelle, sillä tykkään siitä, mutta en osaa oikein mitenkään valmistaa! Itse pannulle tulee kyllä vain kasviksia, kun en syö lihaa, mutta muutenkin nämä kaikki lautaset näyttää niin hyvältä. Varsinkin ensimmäisen kuvan parsakaali, maailman paras herkku mielestäni :)
Mmmm... uunikasviksia ja kalaa... Nami!
Rakastan uunijuureksia yli kaiken ja syön niitä todella usein. Älyttömän helppoa, huokeaa ja terveellistä ruokaa.
Ihanan näköisiä ruokia kuvissa. Aloin ihan hirveästi himoita tuota mansikkasmoothieta :)
Mmmm.. Herkullisen näköistä!
Uunissa paahdetut lantut hunajalla on kanssa ihania.
Meidän lempparismoothie, jonka ohjetta olen jakanut _paljon_ on seuraavanlainen ja syntyi vahingossa vatsataudista toipumisen keskelle.
Purkki tai kaksi ananasmurskaa
Valion mansikkamehukeittoa (muukin vastaava käy)
Jäämurskaa
Sekoita ja nauti!
samaa mieltä minäkin, että helsingissä pystyy kalastamaan jos osaa ja omaa veneen. Me syömme kesäaikaan lähes aina kalaa kun sitä saadaan.
Kala ja kasvikset on maukas ja hyvä yhsitelmä :) Siis ihan vaan lohi ja parsakaali yhdistelmä on mun mielestä jo ihanaa :)
Ihanan näköinen ja varmasti makuinen tuo kala-annos, jossa on sitruunaa päällä!
Hassu kysymys tuli mieleeni. Olen etsimässä sisustusideoita kotiini ja vilkaisin viimekeväiset kuvat asunnostanne. Missä teillä on tv? Vai onko sitä lainkaan? Tv:n sulauttaminen sisustukseen on liki mahdoton tehtävä. Silti kun sitä joka ilta joku katsoo, sitä on mahdoton laittaa epäkäytännölliseen paikkaan, vaikka tuo sisustuksen kannalta olisi usein parempi ratkaisu.
Oikein ihanaa vauva-aikaa ja aurinkoista kevättä.
-Satu-
Ihanan energisen näköistä syötävää/juotavaa :)
Heidi
Sulla on aivan ihana blogi,
olen nyt lukenut innolla vanhoja kirjoituksiasi pari päivää (työt jääneet vähemmälle ;)). Keep up the good work!
Hei!
Osaisiko joku vinkata millä noita kasviksia kannattaa / voisi maustaa?
Meilläkin on usein kasviksia mutta olen jymähtänyt niihin yksiin ja samoihin jotka maistuvat vielä aina samalle ja se jo kyllästyttää.
Millä siis esim maustatte uunikasviksia?
Jeppeli
Kiitos herkullisista ruokavinkeistä ..taidan illalla kokeilla raikkaan näköistä mansikkasmoothieta:)
Kylläpä tulee vesi kielelle. Sulla on ruokavalio kunnossa ja sen myös näkee! Jos perustus on noin hyvä, niin varmasti pienet herkuttelut jopa päivittäin "mahtuvat" ihan hyvin ruokavalioon.
Itse myös imetän tällä hetkellä, joten aika paljon on syötävä, että maitoa tulee ja nälkä pysyy poissa. Iltaisin olen ruvennut tekemään naposteltavaksi ison kasan porkkanaa ja kurkkua, mulla kun ei sukkapuikot pysy kädessä ;)
Ihanan näköistä. En osaa jostain syystä valmistaa kalaa, vaikka kokkaan päivittäin. Tätä täytyy testata ja innolla ottaisin vastaan lisää kalareseptejä.
Todella mielnkiintoinen postaus.
Nyt jäi kiinostaan Norjan lounasperinne, joka on käytäntönä ihan Suomen suositusten vastainen, silloin kuin sisältää vain leipää. Koululaisen ja pk-ikäisen äitinä kiinnostaisi miten kouluissa ja päiväkodeissa on ruokailu järjestetty. Ulkonäköseikathan (kansalaisten paino mm.)puoltavat kyllä Norjan mallia.
Kalastusfanaatikkojen lapsena syön nyt aikuisena aika harvakseen kalaa, mutta jotain taitaa kertoa kuitenkin myönnytyksestäni, että omien lasteni herkkuruokisen joukkoon kuuluvat sushi ja graavilohi.
Herkullisia ohjeita. Meilläkin tehdään tosi paljon erilaisia smoothieita. Tykätään marjastaa, joten aineksi löytyy aina pakkasesta.
Yhdyn täysin tuohon kommenttiisi neulomisesta ja iltasyömisestä. Kun on kiva työ puikoilla ei tosiaankaan tarvitse naposteltavaa. :)
Onpas herkullisen näköisiä ruokia teillä! Oli pakko käydä vilkaisemassa myös tuo linkki aiempaan kirjoitukseeni ja siitä tulikin mieleeni, että jos ja kun teillä paljon kalaa syödään, olisitkohan innokas jakamaan kalareseptejäsi lukijoiden kanssa? Meillä nimittäin kyllä syötäisiin kalaa, jos osaisin laittaa sitä jotenkin :D Eilen tein elämäni ensimmäisen kalasopan ja hyväähän siitä tuli, mutta jotain muitakin vaihtoehtoja pitäisi olla. Millekään pakasteseitille en lämpene ollenkaan, kyllä kalan pitää maistua kalalta.
Hei vaan,
minäkin olisin kiinnostunut niistä lounasleivistä. Ne olisivat tosi kätevät silloin, kun lapset tulevat kerhosta nälkäisinä kotiin. Nehän voisi tehdä jo etukäteen valmiiksi, niin ruoka olisi heti käsillä.
Kiitos muuten ihanasta blogista!
Marjo
Poimiskelin taas vain kysymyksiä...
papaija: On nahka juu :)
Anonyymi: No joo toki, mut se ei oo se päällimmäinen syy miksi syödään paljon kasviksia.
White lily: Leivät on aika samanlaisia juin Suomessa, mut jonkun verran enemmän käytetään hilloja, salaatteja sekä kalajuttuja.
Heinis: Olympialaiset on ihan ykkönen meillä :S Paitsi tänä iltana tulee kyllä kinaa ku on myös Täydelliset naiset :)
Vieraita on käynyt paljon!
Sirppu: Ainakin perunaa, porkkanaa, sipulia, tomaattia, kukkakaalia, brokkolia ja lanttua :)
Tuulia: En :) Suolaa ja pippuria toki niidenkin päälle.
Satu: On meil täs olohuonees sekin, tuolla seinällä pienessä syvennyksessä :)
Jeppeli: Niin jos yksin paistaa? Liha ja kalahan antaa ihanasti makua, samoin voi/ creme frech.
Täytyypi varmaan laitella lisää ruokapostauksia näistä mietityttävistä aiheista! :)
Pariin edelliseen kommenttiin viitaten haluan mäkin vielä todeta, että stadissa voi todellakin kalastaa. Onkiminen ja pilkkiminen ovat jokamiehenoikeuksia myös Helsingissä. Vanhat papat vapoineen kesäaamuna Lauttasaaren sillalla on hauska näky, vaikka juuri sillä paikalla onkiminen taitaakin olla kiellettyä...
Vanhankaupunginlahdella, Mustikkamaalla ja Lauttasaaressa on hyviä ottopaikkoja uisteleville veneenomistajille. On todellinen elämys töllistellä ensin mereltä käsin Arabianrannan uusia kerrostaloja ja Kulosaaren huviloita, ja nostaa sitten vedestä mehevä kuha. Olisipa jo kesä! :-D
Siis tottakai Helsingissä voi kalastaa, ei se mitenkään mahdotonta ole. Tarkoitin enemmän, että itse keskustassa asuvana ja veneettömänä puitteet eivät ole yhtä mahtavat kuin noissa ihanissa Norjanmaisemissa :) Voihan sitä aina sillalla seistä onkimassa, mutta minusta se ei vaan tuntuisi samalta. Kesälomalla sitten saaristossa on ihan eri juttu!
Moi Johanna,
terveiset talvisesta Helsingistä! Eksyin blogiisi ihan vahingossa - kivoja juttuja ja raikkaita kuvia. Suloiset lapset teillä.
Täytyy kokeilla tuota maidotonta smoothieta, näyttää herkulliselta!
Hauskaa lukea elämästä Norjassa suomalaisen näkökulmasta. Itselläni on sukulaisia Norjassa, mutta harmittavan vähän olemme siellä käyneet. Suunnitteilla on parin vuoden kuluttua reissu ja etappina ainakin Bergen (serkkuni perheineen asuu siellä) sekä Trondedal (enoni asuu siellä perheineen)
Ihania talvipäiviä teille!
T. Niina
Jahas, nyt kyllä otti ja lähti. En tiedä miten kauan matka kestää, mutta tulen teille syömään. Nähdään! :D
Tulipa nälkä näitä katsellessa. Nam!
Lähetä kommentti