perjantai 26. kesäkuuta 2009

KOLME työpäivää :S

Toisaalta ihan ok joutua töihin viikonlopuksi; on tässä taas jo monta päivää lomailtukin ja auringosta melkein tarvii paussia. Kolme päivää töitä ja kyllä helteet jatkuvat kuulemma maanataina ja tiistainakin. Sit tehdään kyllä jotain kivaa veteen liittyvää koko perhe! :)

Meillä vakkareilla on töissa sitäpaitsi kesän ajan ne ihan ihanat bonukset -viikonlopuista jopa hulvattoman ihanat, joten olen hamstranut aika monta työviikonloppua. Ei kesällä -ja raskaana :/ oikein oo väliä minä viikonpäivänä töissä on.


Dagens:
Shortsihaalari Cubus

Syötiin just Ompun kanssa lounaaksi kanasalaatti (Omppu rakastaa sitä) ja kunhan Pappa kotiutuu, syödään vielä juuri uunista nostettua pannukakkua kotimaisten survottujen mansikoiden kera, mmm.


Vaikka tää ehkä näyttää vähän samalta kuin Ompulle juuri puhjennut vesirokko (!), voin taata, et maku on ihan maailman parhaan pannukakun veroinen. Todella hyvää:


4 dl vehnähjauhoja
1 dl (vähän vajaa) sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl vanilliinisokeria
50g margariinia sulatettuna
2 kananmunaa
8 dl maitoa
Sekoita ensin kuivat ainekset ja lisää joukkoon sula, jäähdytetty margariini, munat ja maito.
Kaada taikina pellille leivinpaperille ja paista uunin keskitasolla 225 asteessa (vajaa) puoli tuntia.

6 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Voi Omppu parkaa, otan osaa. Vesirokko on kaamea, ja näin helteellä sietämätön. Mun lapsilla (2 ja 4 v) oli tuossa kevättalvesta vesirokko, ei yhtä aikaa vaan peräkkäin, ja varsinkin pienempi oli tosi kipeä. Yhdessä valvottiin pari yötä, ja pikkuisen tuskan seuraaminen oli ihan kamalaa. Päivät oli helpompia, leikkiessa kutitus välillä unohtui.

Toivottavasti teillä menee lievempänä ohi!

Madde kirjoitti...

hei kiitos hirmuisesti ohjeesta, olen tehnyt jos minkälaisilla ohjeilla mutta ikinä niistä ei ole tullut hyvää. Heh kun oma äiskäni tekee sen tyyliin näin, no laita jauhoja vähän, sit vähän sitä ja paljon tätä. :D Eli mitat on aika kivoja ;)

Anonyymi kirjoitti...

Oho, sun pikku masu näkyy nyt tuossa shortsihaalarissa ensimmäistä kertaa :)

Olen muuten tehnyt pannukakkua, jonka taikinaan sekoitan vielä yhden teelusikallisen kanelia. Nam!

Anonyymi kirjoitti...

Hei onko toi sokerin määrä oikeasti 1 dl?? Aika paljolta kuulostaa...

Terhi Suanto kirjoitti...

no sun farkku shortsihaalarit on tosi kivat ! :) toivottavasti omppu paranee nopeesti!

Johanna kirjoitti...

Leena: En ois uskonut, et se on noin rankka. Omppu on ollut kovassa kuumeessa eikä sit nukkunut ollenkaan kunnol. Aika raju tauti, mut kyl se pian on ohi :)

J: Hehe :) MItat on kivoja :)

Anonyymi: Haha ai näkyy :) No ei ihmekään kyllä ;)

Anonyymi: Mun alkuperäisessä ohjeessa on tosiaan on desin, mut kirjoitinkin tohon vajaan, eli en ollenkaan desiä käytä itse, vaan ehkä sellasen 0,75. Voi laittaa vielä vähemmän.

Terhi: Kiitti! Kyllä alkaa kai kohta helpottaa.. :)