Jättipaitis Indiska
Vaikka kuinka hinkaisin linssiä kiiltäväksi....
Oltiin muuten Ompun kanssa aamupäivän piknikilä lähirannassa (2 min. matka) ja tavattiin suomalaisia lomalla! Ihan samanikäinen poika kuin Omppu. Venyi monituntiseksi se reissu.
Todennäöisesti Omppuromppu on saanut kameran käsiinsä ja onnistunut sitä asentamaan.
Tai sitten tämä on merkki.
Merkki siitä, että tällainen itsensä ja vaatteiden kuvaaminen on ihan turhaa touhua eikä ainakaan kuulu aikuiselle äiti-ihmiselle, jolla pitäisi olla järkevämpääkin tekemistä.
Miksi painin tän teeman kanssa jatkuvasti, miksi mun mielestä -kaikesta hauskuudesta huolimatta- tää on niin turhanpäiväistä touhua? Miksi tunnen itseni, hmm, suoraan sanottuna vähän bimboksi? Ei minusta kenenkään muun blogit ole hölmöjä -eivätkä varsinkaan ihmiset niiden takana.
Niitä on hauskaa ja inspiroivaa seurata ja ymmärrän sanomattakin, että jokaisella on oma, tavallinen elämänsä kaiken tän pinnalisuuden alla. Vaikka kuinka paljon ottasivat kuvia itsestään ja vaatteistaan.
Päinvastoin, mun mielestä on normaalia, ehkä jopa tyypillistä naisihmiselle tällainen pieni turhamaisuus. Nykyään on vielä pelit ja vehkeet ja kanavat.
Tän syvällisen pohdinnan tuloksena iski sitten kurja ajatus tiukkapipoisuudesta. Olenko muka sellainen tyyppi, joka ottaa itsensä niin vakavasti, ettei tällaiseen olisi varaa? Ai että mun pitäis olla sen verran hieno ja sivistynyt, etten hölmöilisi moisia?
Voi apua... miltä tää kuulostaa.
En todellakaan.
En halua.
Olenko?
(No en. No way. Tykkään hömpästä :))
14 kommenttia:
Jatka samaa mallia vaan!!! :) Niinkuin itsekin sanoit naisihmisille turhamaisuus on tyypillistä! :D No, pohdin kyllä itsekin, että miksi pidän blogia, miksi sitä joku haluaisi lukea jne...
Hauskaa viikonloppua!
Ei todellakaan ole hölmöä!
Sun blogi ei ole mitään lähelläkään nuorempien neitojen muotihömpötyksiä -tämä blogi kertoo elämästä, äitiydestä ja arkipäivän ihanista tapahtumista.
Minä ainakin rakastan blogiasi, ehkä sitten nyt 29-vuotiaana olen hieman hömppämäinen, mutta sen sallin itselleni :)
Tästä ja sinusta Johanna, kun vaan tulee hyvä mieli!
Joten älä edes harkitse lopettamista.
ps. Mua on kiinnostanut, minkä ikäinen mahdat olla? Entä Omppu?
Kiitos! :)
Kamerassa on melko selkeästi mennyt päälle macro-kuvaus asetus (eli lähikuvaus). Vilkaise ohjekirjasta, miten sen asa päälle / pois.
Toivottavasti kamerasi paranee:) Ja tämä "turhamaisuus" on todellakin naisihmiselle tyypillistä ja suotavaakin. Maailma on sen verran julma paikka ja arki ihan tarpeeksi muutenkin täynnä kaikkea vakavaa niin miksi emme sitten tekisi vapaa-ajallamme sitä mitä haluamme ja mistä nautimme. NIin kauan kuin kuvaaminen, höpöttely ja bloggailu tuntuu sinusta hyvältä ja teet sen vapaasta tahdostasi --niin kauan se on juuri oikein ja oikea asia tehdä. Ja tämä kaikki ei todellakaan saa sinua olemaan huonompi äiti, nainen tai puoliso. Niin kauan kun se ei vaikuta muihin elämäsi "rooleihin" liika. So keep it going!!
Vähän vaikea neuvoa, kun en tiedä, millainen kamera sulla on. Mutta sehän vain tarkentaa väärään paikkaan, olisikohan Omppu tosiaan saanut jonkun asetuksen päälle. Päivän asu -kuvissa mä itse käytän asetusta "tarkenna lähimpään kohteeseen" ja huolehdin, ettei mun ja kameran välissä ole mitään :).
Ei asujen esittely näytä blogissasi lainkaan hömpältä, ennemminkin on kiva ihailla teidän vaatteita! :)
Miksi sen pitäisi ylipäänsä olla turhamaisuutta?
Entä jos halu olla kaunis vain on naisen ominaisuus, jotenkin keskeinen osa naisena olemista...? Ja entä jos se onkin jotain tärkeää ja arvostettavaa, jotain jonka kautta voi saada aikaan myös hyvää - mietitään vaikka miltä tuntuu olla sellaisen naisen lähellä, joka on hyvällä tavalla kaunis, ei ylpeä vaan omalla erityisellä tavallaan levollisesti kaunis.
Sellaisen naisen seurassa olemisesta tulee hyvä olo.
Jospa kauneus onkin arvokasta? Ja jospa on tärkeää, että nainen miettii sellaisiakin asioita...?
Kun on olemassa ero älyttömän turhamaisuuden ja ulkonäön ylikorostamisen ja ihan vain naiseuden välillä.
Tällaisia oon miettinyt ja nyt ajatukset ponnahtivat taas pintaan postauksesi luettuani. :)
Ei tuo minusta lainkaan ole hölmöä, joten jatka vain samaan malliin! :) Taas tälläinen ekstralyhyt kommentti (täytyy mennä saunaan), joten mukavaa loppuviikonloppua. :)
Tiedän tosi hyvin, mitä tarkoitat tuolla tunteella bloggaamisesta. :-) Minullekin tulee aika ajoin todella hölmö ja suorastaan bimbomainen fiilis - ei kirjoittamisesta, vaan asukuvien ottamisesta ja ylipäätään blogin aiheista. Eilen esimerkiksi olin kertoa blogistani parille ystävälleni, mutta en sitten vaan kehdannut!
Kuitenkin minullekin kaikenlainen "hömppä" on mukava keino irroittautua arjen tylsistä asioista, niitäkin on enemmän kuin tarpeeksi.
Johanna, päinvastoin sun blogi on jotain ihan muuta ku pinnallista hömpötystä!! Jotenki mulla tulee sun blogia lukiessa semmonen olo että ihan tavallinen (?) perhe-elämä on ihanaa. muutenki, aina kun luen sun kuulumisia niin tulee jotenkin ihmeellisen hyväntuulinen ja seesteinen olo itsellekin!
Sandra
Voi kuule, ei hätää, kukaan muu meistä ei varmasti ajattele blogiasi turhanpäiväisen bimbon kirjoitteluksi vaan inspiroivaksi ja mielenkiintoiseksi. Ihan kuten itse kuvailit muita blogeja. Eihän me muuten täällä roikuttaisi kauniina sunnuntai-aamuna ;) Mekin tykätään hömpästä!
Et todellakaan ole bimbo!!
Sun blogi on raikas ja tervehenkinen ja ihania vaatteita:D Ja kaikki me tykätään hömpästä jatka vain samaan malliin!
älä nyt tollaisia mieti!:)
Pieni turhamaisuus on ihan hyvästä. Se on monen naisen ihana pieni ilo:) Ja minusta et ole lainkaan turhamainen vaan mahtava äiti, joka jaksaa myös pitää huolen itsestään.
Olen seurannut blogiasi jonkun aikaa ja olen iloinen, että tulit takaisin uudella salasanattomalla blogillasi.Mielestäni olet yksi parhaimmista, rennoimmista ja elämän läheisimmistä kirjoittajista blogosfäärissä. Jatka vain samaan malliin. Elämässä on tarpeeksi vakavuutta, joten hömppä ja kevyet aiheet tekevät meille kaikille hyvää!
Olisikohan kameraan jäänyt manuaalitarkennus päälle?
Lähetä kommentti