keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Yet another day in paradise

Kyllä elämä on mahtavaa.

Tänään puuttui vain Asgeir, joka lähti taas sinne Stavangeriin päin...

No mutta meillä on mahtava rantapaikka.
Täällä ei koskaan ole muita.
Pieni sopivasti kahluuseen sopiva merestä erottunut vesiallas.
Taustalla Lillesand sekä silloin tällöin ohi putputtava puuvene.


Pehmeää hiekkaa ja Olli ilman vaippaa tai kenkiä.



Sykkeli jätetty polun viereen.



Meren lisäksi vieressä lorisee kirkas, puhdasvetinen puro kovaa vauhtia vapaille vesille.


Nakit kertakäyttögrillissä.

Ja pang siihen se idylli sit oikeastaan loppuukin. Sorry, mutta syötyämme ihanat nakit ja huuhdottuani grillin roskikseenheittämistä varten, kävelin tismalleen tähän grillin kohtaan, jossa hiekka tietenkin oli aivan tulikuumaa.

Melkoisella vauhdilla veteen, jossa sit seisoskelinkin varmaan puoli tuntia jalkapohjani kanssa ilman mitään mahista nousta maihin. Kirvely ja kipu oli jotain ihan älytöntä.

Joo voisin alkaa pitämään jotain KesänTapaturmaBlogia, mut olen optimistinen ja toivon ettei tätä materiaalia jatkossa ihan näin usein tule.

No jotenkin tuskaisesti kotiin sykkelöityäni ja jalkaani ämpärissä uitellen soitein kaverilleni Hildelle. Ei oikeastaan edes siksi, että Hilde on lääkäri, vaan siksi, että tiesin tämän pian pääsevän töistä ja kätevästi nappaavan tarvittavia aineksia sairaalan apoteekista. Hilde sitäpaisti asuu ihan vieressä, joten sen nyt vaan ois ollut helpointa toimittaa tarvikkeet mulle.

Ennenkuin Hilden työvuoro oli ohi, oltiin me soiteltu about kymmenen kertaa ja Hilde kollegoidensa avustuksella päätynyt ilmakylpyhoitoon.

Pienen palovamman hoitoon siis (kämmenen kokoinen tai pienempi, ei kasvojen alueella):

  • Viileä vesi ehdottoman tärkeää, muutoin palovamma laajenee ihon syvempiin kerroksiin jo alle minuutissa. Mieluiten juoksevaa ja vähintään 20 min, niin kauan kunnes kipu alkaa hellittää. Paras lämpötila on 12-18 astetta, tätä ei saa ainakaan alittaa, sillä silloin riskinä on palovamman sukulainen paleltumavamma.
  • Kipu ja kirvely ovat oikeastaan loisto-oireita. Ne kertoo vamman olevan pinnallinen; vain ihon ylin kerros on vaurioitunut eikä siis enää suojaa hermopäätteitä, mikä aiheuttaa kovan kivun. Jos palovamma on syvä, ovat hermopäätteetkin vaurioituneet eikä alueella ole enää tuntoa.
  • Kipuun voi auttaa parasetamoli (mun kohdallani auttoi hyvin) sekä tietenkin se viileä vesi.
  • Niin kauan kun alueelle ei muodostu rakkuloita, on iho parasta pitää vapaana. Antaa ilman hoitaa. Vasta, jos ihon tulehdusriski rakkulamuodostuman johdosta kasvaa, on syytä käyttää esim. rasvalappuja ja puhdasta sidosta ympärillä. Rasvata voi toki, jos iho vaikuttaa kovin kuivalta ja kosteutta kaipaavalta.

Muistakaa, et laajojen palovammojen ensiapu on melko erilaista ja että tää käsitteli tosiaan pieniä, suht viattomia 1. ja 2. asteen kontaktivammoja. Kannattaa perehtyä melko laajaan aiheeseen paremmin ja ennen kaikkea: olla varoivaisia, ettei tällasia pääse sattumaan :S

Ok, toivotaan et loppukesä jatkuu kaikkien osalta leppoisammin ettei tarvi kirjotella näitä listoja! :)

terv. Johanna, joka onkin jo pari kuukautta kuvitelut aivojen perhmentyneen raskauden johdosta. Onnellinen, mutta pehmee.



12 kommenttia:

inni kirjoitti...

Onneksi Olli ei siihen kävellyt :D

Johanna kirjoitti...

Janmau: Älä muuta sano!! Tätä mietin heti itsekin ja seuraavan kerran (jos vielä uskallan grillata) asetan grillin paikkaan, joka ei ihan varmasti mitenkään voi olla kävelyreitin varrella... :S

Herttainen kirjoitti...

Voi ei! Toivottavasti ei tää putki jatku tai alkaa jo huvittaa, vaikka kyse tietty on ikävistä ja vakavista asioista! Onneks tällä kertaa sulla puolestaan oli nopeat refleksit ja oli sitä vettäkin tarjolla lähellä. Ja hyvä tosiaan ettei Omppuliini onnistunut sinne tepastelemaan...

Maiju kirjoitti...

Hui, kylläpäs nyt sattuu ja tapahtuu! Mutta onni onnettomuudessa tässä(kin) tapauksessa :)

Leena Hämäläinen kirjoitti...

Ihania kuvia! Nyt alkoi taas tehdä mieli saaristoon :).

Huh, kyllä teillä riittääkin nyt huonoa tuuria - jälleen säikähdin. Toivottavasti jalka paranee hyvin; varmaan aika hankalassa paikassakin tuo palovamma.

Mulla paloi kerran käsi pahasti, kun yläasteen puukäsityönopettaja poltti sen vahingossa hitsauspillillä (!). En siis tehnyt itse yhtään mitään, opettaja vain kämmäsi. Sairaalareissuhan siitä tuli ja meidän isän taholta hyvin vihaista ja järkyttynyttä yhteydenottoa rehtorille päin...

Ja vielä asiasta kolmanteen: olisi mielenkiintoista kuulla, minkälaisia ruoka- yms. suosituksia siellä Norjassa on raskaana oleville. Ne kun vaihtelevat ihan mielenkiintoisesti maasta toiseen...

Aurinkoisia kesäpäiviä! :)

Anonyymi kirjoitti...

Paranemisia!
Onneks ei Olli siihen astunut.


Kysyn tässä samall, että
onko sinulla Johanna tai jollain muulla tietoa Suomen lentojen hinnoista? Halventuuko hinnat, kun matkan ajankohta lähenee vai? (Esim lennämme 13.7 Oslosta Helsinkiin.)
Kallista lystiä tuo lentäminen nykyään. Viimeks, kun Suomessa kävin (n3v sitten) niin silloin maksoin Blue1 80€! (Oslo-Hki-Oslo) Nyt hinnat minulta ja 5v lapselta on lähemmäs 3000kr tai jopa enemmän. Finskillä haluan lentää, kun niiden lentoajat sopii Vr.n kanssa parhaiten. Takk :)

Aurinkoista päivää sinne etelään.

Outi

Johanna kirjoitti...

Rva Herttainen: Niinpä... ;) Vähän jo kauhistelin et joutuuks nyt saikulle jalkapohjan takia, mut hyvinhän tuo voi.

Maiju: Näin on, tässä oli paljon hyvääkin ja selvisin vähän niikuin säikähdyksellä oikean ensiavun ansiosta, jalkapohja on lähes normaali nyt!

Elina: Auts, tässä ei ollut kyse noin pahasta palamisesta :( Inhottavia vammoja.
Ei täällä kauheasti Suomen suosituksista vaihtele, vaikka ehkä vähän sellainen huolettomampi meininki on.. Ei ehkä niin kauheasti puhuta, mutta kyllä samat suositukset loppujen lopuksi on.
Samoin! :)

Outi: Mun kokemuksien mukaan lentohinnat ainakin Finskillä on huomattavasti edullisemmat jos tilaa ajoissa (väh noin kk ennen). Jos yrittää viikkoa ennen, on hinta ihan toinen... Yhden aikuisen lipun SAA alle 1500kr (Oslo-Hki-Oslo) kun ajoissa tilaa. Lähempänä sama lippu voi maksaa sen 3000kr. Ja usein halvimpia päiviä on tiistai-keskiviikko-lähdöt. :)

Karoliina kirjoitti...

Voivoi, tekevälle sattuu.. : D Onneksi ei taaskaan mitään pahempaa käynyt.

Meidän porukka pakkaan nyt kimpsut ja kampsut ja lähdetään viikoksi reissun päälle.
Mukavaa ja turvallista viikkoa sinne! :D

Anonyymi kirjoitti...

Hui, onneksi ei pahemmin käynyt eikä tosiaan Olli astellut kuumaan kohtaan. Toivottavasti saat jalan taas pian kuntoon!

Lensku kirjoitti...

Voihan rakkula sentään :( Onpa kurjaa!

Onneksi oli lääkäreitä kera kollegoineen langan päässä, ja pääsit vielä polkemaan kotiinkin!

Turvallisempia kesäpäiviä sinne toivottelen :)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana ranta!! Miten on mahdollista että siellä ei käy kukaan? Mutta hyvä teille, saatte itse nauttia ihanasta paratiisista:)
Onneks ei sulle käynyt pahemmin. Ei sitä jotenkin tajuakaan miten maa kuumenee tollasen grillin alta!

Ella B kirjoitti...

Hyvä kun et pahemmin palanut! Ja kiitos näistä vinkeistä kuinka hoitaa tälläisiä pieniä palovammoja, kun itse joudun työssä käyttelemään uunia ja grilliä jne. ja siinä on jo käsi kärtsännyt. Olen uusi lukija, tykkään kovasti sun blogista ja kivoista kirjoituksista (no ne onnettomuudet voisi jättäää väliin;).